lauantai 7. tammikuuta 2012

Hyvällä mielellä :)

Muutama päivä onkin mennyt treenaillessa huippuseurassa, kun meillä olivat kyläilemässä Laura ja Rauli Tolonen.  Lauran kanssa minulla oli treenivuorossa oli perjantaina selkä-hauis, ja tuolloin treenipaikkana WFC täällä Tampereella. Tuolla ei ole tullutkaan treenattua viime aikoina, mukavaa vaihtelua ja kiva nähdä tuttuja :)) Saatiin tehtyä hyvä treeni kyllä, vähän eri liikkeitä mitä kuuluu normaalisti omaan jumppailuun ja vaihteluhan tuo mukavasti aina uudenlaista osumaa lihakseen.

Meillä aikamoinen pituusero Lauran kanssa :D Mahdan olla monella tavalla koominen näky Tolosen rinnalla ;)
Lauran fysiikka ja kunto on kyllä jäätävä!

Tänään puolestaan jumppailtiin GoGo:lla. Itse olen ollut todella tyytyväinen GoGo:n laitevalikoimaan ja puitteisiin, ja Toloset pitivät salista myös kovasti! Hyvissä puitteissa onkin helppo saada onnistunut treeni, tänään kaikilla meillä oli vuorossa olkapääjumppaa ja sujuvasti mahduimme kaikki treenaamaan. Taas sain vinkkejä sekä Lauralta, että Raulilta liiketekniikoihin ja jälleen pienillä muutoksilla sai suuren eron tuntumaan.


Sampo ja Rauli :)

Kiitos Tolosille mielettömän mukavasta seurasta! On ilo saada seurata toisten kisaprojektia vierestä, kunnon edistymistä, onnistumisen elämyksiä, sitä hyvää asennetta jolla molemmat lajiin suhtautuvat. Kuten olen täällä niin paljon aiemminkin kirjoittanut, eniten tämä laji on antanut minulle juuri tässä: on ilo saada tutustua ja ystävystyä ihmisiin jotka rikastuttavat ja inspiroivat elämää monella tavalla <3

Selän spesilisaatioviikko alkaa olla päätöksessään, todella hyvältä tämä on tuntunut! Kaksi treeniä päivässä on mahdollistanut helposti kaikki nuo ylimääräiset selkätreenikerrat, ja vaikka selkä alkaa olla aika tukkoinen ja jumissa, on voimataso edelleen liikkeissä hyvä. Kaksi seuraavaa viikkoa teen selälle ihan normaalit ohjelmaan kuuluvat kaksi treenikertaa ja sen jälkeen taas tämä spesilisaatioviikko. Tämä päättyy joko hyvin, huonosti, tai erittäin huonosti ;)

Ensi viikolla vuorossa myös treenireissuja sinne tänne, eri saleilla käyminen on aina piristävää ja motivoivaa, eli kaikkea mukavaa odotettavissa :) Keväällä tuntuu muutenkin, että tapahtuu paljon, suuria mukavia muutoksia usealla eri elämän osa-alueella, eli vuodesta tulee ainankin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti