tiistai 31. heinäkuuta 2012

Nätti kuin sika pienenä ;)

Viikonloppuna ohjelmassa oli ensimmäinen kunnon hiilaripäivä. Olo ei missään vaiheessa ole ollut kovin tyhjä, eikä riutunut muutenkaan, niin tuohon suhtautui hyvin rauhallisesti. Viime vuonnahan noita syömisiä odotti hullun lailla, muistan muutaman kyyneleenkin silloin tirauttaneeni kun sain vähän vaaleaa leipää...huokaus. Nyt ei ollut kummempia odotuksia syömisen suhteen, vaikka kaikkia ihan mukavia ruoka-aineita sai syödä ja vaihtelu toki tässä vaiheessa aina mukavaa perussyömisiin :)

Reippaampi kuitumäärä otti aika napakasti vatsan päälle, eli illalla pikemminkin haikaili normi syömisten perään...keho keräsi varsin jäätävän pöhön seuraavaksi päiväksi ja vatsa oli yhä kuin potkupallo. Uusi rennompi minäni ei stressannut tuostakaan, pieni nestepöhö ei saa minua enää niin sekaisin ja kuivattamaan kuin ennen. Olo oli kuin pienellä pyöreällä porsaalla, iloisesti silti pyörin salille jumpille, treenit kulkivat kyllä hyvin.
Tällä viikolla kuitenkaan ei tankata, normisetillä mennään. Olo kun ei ole tyhjä -en kyllä tiedä tunnistaisinko vaikka olisinkin, minä en koskaan tahdo tunnistaa väsymisen merkkejä itsessäni tai kehossani.
Viikko näyttää mitä nuo reippaammat hiilarimäärät tekivät aineenvaihdunnalle.


Eilen aikaisin aamusta kävimme räpsimässä Leppäsen Teemun kanssa valokuvia minusta ja Samposta Bodaus-lehteä varten. Kiitos Teemulle! Onneksi pahin viikonlopun neste oli liuennut ennen kuvia ja keho tuntui jo suhteellisen normaalilta.



torstai 26. heinäkuuta 2012

Positiivisia päiviä :)

Kuluneen seitsemän päivän sisään on mahtunut paljon mukavaa :) Vaikka on pitänyt miltei väsymiseen asti kiirettä välillä, niin mieli on ollut korkealla. Tuon hyvän mielen ovat saaneet aikaan lukuisat ihmiset lähipiirissäni, ja yllättävät kädenojennukset heman kauempaakin. Tällä hetkellä tunnen olevani todella kiitollinen noille ihmisille, pienille teoille, jotka ovat antaneet silti todella paljon hyvää mieltä ja jaksamista.

Viime päivinä olen saanut useamman yllättävän yhteydenoton lajin kilpailijoilta, paljon tsemppiä ja jaksamisen toivotuksia. Olen ollut kiitollinen ja otettu siitä, että omien dieettien keskellä ihmisillä on halua kannustaa myös muita. Viimeeksi tänään sain sähköpostia eräältä kilpailijalta, joka niin koskettava, että puhkesin kyyneliin lukiessani sen puhelimestani salitreenin lomassa. Olen löytämässä -vihdoin- sen positiivisemman tekemisen vireen, enkä vähiten noiden kannustavien sanojen ja ystävieni tarjoaman tuen vuoksi.

Dieetti ei ole missään vaiheessa tuntunut ruumiillisesti yhtään raskaalta, päinvastoin. Päänuppi on sen sijaan välillä kovilla kun kritisoi itseään niin ankarasti ja vahvuuksien löytäminen on välillä ollut työn takana. Nyt mielen on alkanut vallita sellainen "me" henki noiden ihanien kilpasiskojen ansiosta. En jaksa huolehtia sijoista, en murehtia fysiikkaani-ei se pähkäilemällä parane- ja jopa odotan välillä kisatapahtumaa, kaikkien tapaamista, yhdessä kisaamista ja ennenkaikkea sitä yhteistä illanviettoa huippuporukalla expon jälkeen, kun olemme kaikki urakkamme tehneet :))

Minähän olen tosin sellainen tuuliviiri, että kohta voi epävarmuus taas hiipiä niskan päälle, mutta juuri nyt on rentoa ja leppoisaa, ensimmäistä kertaa saan vähän kiinni siitä, miltä dieetti voisi parhaimmillaan henkisesti tuntua :) Toivottavasti saan pidettyä tästä tunteesta kiinni mahdollisimman pitkään...

Viime aikoina on ollut ohjelmassa myös niin paljon hauskoja tapahtumia, reissaamista ja ystävien tapaamisia, että se on jo piristänyt :) Viime viikon lopulla kävimme Tolosten kanssa asuntomessuilla, olemme kaikki kiinnostuneita sisustuksesta ja saimmekin messuista paljon irti! Oli ihana nähdä Lauraa ja Raulia taas, vaihtaa dieettikuulumisia ja höpötellä mukavia...

Viikonlopuksi puolestaan saimmekin yökylään ystäväni Elorannat koko perheen voimin, Mirkka, Teemu ja lapset Amanda ja Elviira. Viikonloppuna olikin kiva tehdä aamuaerobiset yhdessä Mirkkan kanssa, kyllä seurassa aika ja matka kuluu vain niin paljon sujuvammin :) Viikonloppuna ohjelmassa oli Särkänniemessä käyntiä, yhteisiä salitreenejä ja ulkoilua. Kummityttöni Elviira jäi meille viikonlopun päätyttyä vielä yhdeksi ylimääräiseksi yöksi viettämään laatuaikaa kummitädin kanssa. Nämä yhteiset hetket minullekkin kullanarvoisia, harvinaista herkkua saada hemmotella kummityttöä mielin määrin :))

Ehdinpä vetämään Kouvolassa yhteistreenit Terhin kanssa, joka on blogissaan jo aiemmin ehtinytkin reklamoimaan saamastaan saliohjelmasta jonka hänelle tein :D Reklamointi on koskenut siis sitä, että ohjelma on tuntunut varsin tehokkaalle, ja Terhi on saanut lihat aika kivasti hapoille sen avulla. Go Terhi!

Juoksurintamalla koin huippuhetken kun ystäväni Hannan kanssa teimme yhteisen aamulenkin, ja kirmasin Hannan perässä 10km lenkin tuntiin. Olin NIIN tyytyväinen itseeni, aerobinen kunto alkaa olla ihan ok tällä hetkellä. Se on minulta jo aikamoinen saavutus, kun vielä pari vuotta sitten olin kyllä ihan sitä mieltä, että aerobisen kaikki muodot ovat suoraan saatanasta ja että minua ei lenkkipoluille saada millään ;)



Treenit sujuvat kuten ennenkin ihan hyvällä sykkeellä. Salitreenit motivoivat edelleen, voimaa riittää, tuntuma hyvä, ei valittamista. Pahimmasta stressistä luopuminen on tuntunut myös treeneissä, viikon verran sali on ollut samalla lailla kevyen hauskaa kuin dieetin ulkopuolella, ilman ylimääräistä analysointia ja hampaiden kiristelyä kun massaa on liian vähän tuolla tai liikaa täällä...tämä on harrastukseni, vapaa-aikaani, ei elämän kynnyskysymys. Tällä hetkellä tämä on ennenkaikkea pirun hauskaa :))



tiistai 17. heinäkuuta 2012

Pohdintaa

Viikonloppuna pyörähdin valmentajaa tapaamassa. Kuten aiemminkin, jännitin tapaamista etukäteen. Ei siksi, että Sallaa pitäisi persoonana jännittää, mutta olen aina stressaantunut siitä jos itse olen pettymys toiselle, eli jos kunto ja fysiikka eivät sitä mitä pitäisi...minä helposti ylisuoritan, varmistan varmistamisen jälkeen ja jos olen epävarma niin teen enemmän. Tämä on asia, joka nousi nyt vahvasti esille, ja olen joutunut tekemään pari päivää vakavaa itsetutkiskelua...

Toisin kuin esim. työelämässä, eli tämän lajin parissa ylisuorittaminen tee minusta parempaa valmennettavaa tai urheilijaa, päinvastoin. Voin viedä vahingossa pohjan kaikelta tehdyltä työltä, ja viedä lopputulosta reilusti taaksepäin sen sijaan että tilanne paranisi...ei siis enää yhtään ylimääräisiä aerobisia, treenejä tai muuta soveltamista. Minun pitää ottaa toisaalta paljon rennommin, ja toisaalta vakavammin tulevat viikot. EI YLILYÖNTEJÄ. En kyllä koskaan sovella niin, että tekisin vähemmän tai söisin enemmän, päinvastoin, mutta tosiaan tuo ei olekkaan mikään hyvä juttu enkä sillä voi yhtään retostella.

Sain hyvää palautetta fysiikasta ja kunnosta, ja paljon mietittävää kotiinviemisiksi omasta ajatusmaailmastani.
Treenasimme olkapäät yhdessä, Solanalla huippuvehkeet olkapäätreeniin ja Sallalta sai taas uusia liikevariaatioita ja kulmauksia omaan treeniin lisättäväksi.

Nyt tulevat viikot OTAN RENNOSTI. Moni asia hyvin, loput tulevat aikanaan. Viikkoja on vielä jäljellä, olen omistautuneessa huippu ammattimaisessa valmennuksessa, ainoa heikko lenkki yhtälössä olen minä itse...eli jatkossa mielikuvaharjoituksia, pyrin iloitsemaan vahvuuksistani ja hyväksymään heikkoudet. Eiväthän nämä elämän ja kuoleman kysymyksiä ole, renommalla otteella toki koko prosessi antaisi minulle enemmän...

Eli nyt suuntaan salille syvävenyttelemään, hyvä kirja mukaan ja pötkölleen venytyslaitteisiin :)) Keholle ja mielelle vähän rauhoittumista...

Päivällä vedettiin Sampon kanssa kyllä takareisitreeni, hyvä jumppa olikin molemmilla. Treeni sisälsi paljon eristäviä likkeitä, perusliikkeet jätettiin loppuun niin kuin usein teemme: mukavampi kun lihakset ovat lämmenneet hyvin ennen niitä, eikä tarvi puuhastella älyttömällä painokuormalla noin kun etukäteis väsyttää tarpeeksi hyvin...
Jalkatreenit edelleen ilo tehdä, toki tiedostan takaraivossa aina koko ajan nuo lähestyvät jalkareenit, ne kun totta kai ylivoimaisesti raskaimmat ja haastavimmat osuudet kierrosta. Mutta treenin jälkeen on mieli aina katossa kun on saanut itsestään riittävästi irti. Olen muokannut treenit tietyille saleille, juuri tietyille laitteille ja liikejärjestyksille, näin olen saanut aiemmin haitanneet alaselän ja polvien kivut käyännössä kokonaan pois. Treenit itselläni tosiaan painottuvat erilaisiin eristäviin variaatioihin, raskaat kyykyt ja prässit vähemmällä, mutta itselläni homma toimii pitkässä juoksussa paremmin näin, kun olen tällä tavalla koko ajan kunnossa, eikä joku särky rajoita koko aikaa...


Huomenna aamusta hetki itselle ja salin aerobisten laitteiden sijaan aerobinen pitkällä lenkillä koiran kanssa luonnossa :))

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Vaihtelevalla menestyksellä...

Viime päivityksestä onkin kulunut luvattoman pitkä aika...ihan siitä syystä, että päivitettävää tämän lajin tiimoilta ei ole juurikaan ollut...

Viime viikko meni ihan hukkaan, kun meillä sairastuttiin jonkinsortin mahatautiin, molemmat olimme aika heikossa hapessa jossain vaiheessa...omalta osalta sairastelu ja siitä tolpilleen pääsy vei keskiviikosta sunnuntaihin, eli liikuntasuoritukset jäivät aika vähäisiksi tuolla viikolla. Kroppa oli aika kovilla sairastelun aikana, kaikki ääri-ilmiöt tuli kyllä käytyä aika hyvin läpi. Sunnuntaina keho keräsi takapotkuna aiemmin menettämänsä nesteet, ja olo oli aika hurja. Minähän kerään helposti nestettä ja kiroan sitä aina välillä, mutta nyt tuli koettua nesteisyyden huipentuma: Sampo kun painoi olkapäähän kuopan sormella, se jäi siihen hetkeksi kuin taikinaan ja sitä sen tasaantumista pystyi seuraamaan. Jep, ei kiva olo eikä nätti näky, eli kyllä vitutti tämän viikon alkaessa, kun tuntui, että kisatavoitteet voisi haudata samoin tein...

Tämä viikko on onneksi sujunut hyvin, itse asiassa loppuviikosta ihan huippuhyvin :)) Aloitin alkuviikosta jumppaamalla pienempiä lihasryhmiä, kun olo oli vähän hatara, sitten isompiin lihasryhmiin ja nyt on täysi tohina päällä...aeroa lisäsin jonkin verran, jotta saisi kaiken tuon nesteen liikkeelle, ja viikon sisällä keho onkin palautunut suht ennalleen ja tuntuu taas omalta. Hyviä treenejä toisensa perään, tuntuma on tuskallisen hyvä, muutama uusi suoni häämöttää, energiatasot korkealla -kiva!

Sairastelun vuoksihan menetin myön Nicole Wilkinsin leirin, ei ollut kyllä mitään asiaa sinne, vaikka olisinkin saanut mahdollisuuden tulla vasta sunnuntaina jos kunto olisi antanut periksi...no, onneksi leirejä tulee lisää ja sain tavata Nicolen New Yorkissa aiemmin...seuraavassa tilaisuudessa aion olla tikkana mukana :))

Tuossa jotain posetuskuvaa...meillä kuvien saanti ihan mahdoton ongelma, kun tuon paremman puoliskoni kädet ovat niin epävakaat aina treenin jälkeen, että kamera hyppii ja pomppii niin, ettei tarkenna yhtään...no, niillä mennään, mitä onnistutaan räpsimään...videot antavat anteeksi paremmin pientä tärinää ja niistä saa -useimmiten- ihan käyttökelpoisia.




Huomenna edessä reissu valmentajaa tapaamaan, sitä olenkin odottanut taas kovasti :)) Luvassa olkapäätreeniä ja palaveria. Saa jälleen tuon oman pään järjestykseen, mikä ihan tervetullutta taas...tällä hetkellä nautin itse dieetistä suunnattomasti, mutta kisan vääjäämätön lähestyminen huolestuttaa...ajatukset siitä, onko kunto ja fysiikka riittävä, tahtovat viedä onnistumisen fiilikset niistä pienistä kehitysaskeleista ja muutoksista joita dieetti tuo. Usein mietin, että jos voisi vain dieetata, ihan itselleen, niin tämä olisi prosessi onnistumisen elämyksiä täynnä...pitäisi unohtaa liiat vaatimukset ja ulkopuolisten odotukset ja antaa asioiden mennä painollaan...