sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Uusia tapoja tehdä vanhoja asioita...

Treenit kulkevat tällä hetkellä hyvin. Jotenkin sitä vuosi vuodelta oppii paremmin toki kuuntelemaan kehoaan, ja myös henkisesti löytää tietynlaisen rauhan tähän tekemiseen. Offilla on mielekästä aina se, että voi vapaasti kokeilla eri treenimetodeja, muuttaa ravitsemusta, hakea vaihtelua tekemiseen monella tasolla. Tällä hetkellä tosiaan olen muuttanut treenejäni ja ruokavaliota ja mielenkiinnolla odotan kuinka keho muokkaantuu muutoksilla :)

Hiilihydraatteja menee tällä hetkellä paljon enemmän kuin aiemmin. Ennenkään en todellakaan ole ollut mikään hiilihydraattikammoinen, itse toimin paremmin hiilihydraateilla, esim. ketoosi ei sovi minulle ollenkaan. Tällä hetkellä kiinnitän entistä enemmän huomiota siihen, mitä kehooni tankkaan treenin ympärillä: siis ennen, jälkeen ja aikana.

Tällä hetkellä yksistään treenin ympärille sijoittuu parhaimmillaan jopa 150g hiilihydraatteja, silloin kun kyseessä iso lihasryhmä ja treeni riittävän intenssiivinen. Prosenteissa hiilihydraattien jakautuminen on noin 25% ennen treeniä, 50% aikana ja 25% jälkeen, muutellaan jos siltä tuntuu. Hiilihydraattien lisäksi/avulla syötän elimistöön sitten muita ravinteita.

Ennen treeniä laturiin menee tällä hetkellä FAST shock:kia, maltodekstriiniä, BCAA:ta, beta-alaniinia ja glutamiinia sekä asetyyli L-karnitiinia. Laturi tosin elää aina jonkin verran :)

Treenin aikana napaan uppoaa FAST Intraa,hyvät määrät maltodekstriiniä, kreatiinia, vielä glutamiinia ja hieman suolaa.

Treenin jälkeen heraproteiinia ja mupellan vielä banaania, saanpahan kaliumia hiilihydraattien lisäksi.

Tuntemukset treenissä hyvät, palautuminen sarjojen välissä todella nopeaa, treenikestävyys parantunut selvästi. Paine lihaksessa hyvä suolan ja riittävän energian ansiosta.
Hiilihydraatteja tulee kiinteän ravinnon muodossa totta kai myös pitkin päivää, aika näyttää minkälaisena massana ne tähän ruhoon jäävät ;)

Nautin tällä hetkellä suunnattomasti treenaamisesta ja muiden treenauttamisesta. On ollut palkitsevaa huomata, että voi olla motivoimassa muita, auttaa ihmisiä haastamaan itsensä niin henkisesti kuin fyysisesti!
Päivät ovat toki kiireisiä, vapaa-aika on välillä kortilla, kun ajelee töihin Kouvolaan ratsastustuntien pitoon ja samalla yrittää löytää aikaa ihanille asiakkaille salin puolella. Mutta en valita, onnistumisen elämyksiä tulee päivittäin, joko omissa treeneissä tai välillisesti asiakkaiden kautta.

Ja uusi viikko alkamassa taas, se pitää yrittää vetää läpi ihan yhtä suurella sydämellä kuin tämäkin!

3 kommenttia:

  1. itse vetelen kanssa treenin aikana Intraa välillä maltolla(0,5dl)välillä ilman.monta kertaa kun mukana on maltoa treenin loppupuolella tulee huono olo,mistähän tuo voisi johtua?

    VastaaPoista
  2. Hei,
    upea blogi. Mukavan selkeää ja virkistävää kun kerrot niin suoraan ja lyhyesti :)
    Voiko kysyä miten pieni rasvaprosentti sinulla on kisalavalla (tai tavoite)? Entä miten paljon sinulla on mitattua lihasmassaa? Eli sitä jatkuvasti ruokittavaa ja ruoskittavaa kudosta :) Olet todella pitkä ja hirmu hyvännäköinen ilmestys! Kaikkea parasta sinne tavotteisiin ja taisteluihin! Jokainen päivä on meillä omakohtainen mahdollisuus kehittyä :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: kokeile malton sijasta rypälesokeria (dekstroosia), imeytyy nopeammin kuin malto. Tai voit kokeilla sekoittaa osan maltoa, osan dekstroa...itselleni sopii malto paremmin, sillä itselläni jää ne heikotuksen tunteet pois, mutta tämä lienee yksilöllistä liittyen insuliiniherkkyyteen.

    Miia: kiitos kauniista kommentista :))
    Rasvaprosenttia en juurikaan mieti kisoihin dieetatessa. Viime dieetillä kävin kyllä säännöllisesti ylävartalon pihtimittauksessa, lähinnä mielenkiinnosta. Tuolloin yläselästä ja hauiksesta sain todella alhaisia lukemia ( 4%), mutta totta kai alakropassa on niin paljon enemmän rasvaa, että tilenne tasoittuu...tärkeämpää mille ruho näyttää, kuin mitkä ovat lukemat :)

    Esim. inbody-tyyppisissä mittauksissa en käy koskaan.

    Kaikkea hyvää myös sinulle Miia, tsemppiä ja jaksamista matkalla kohti tavoitteita!

    VastaaPoista