keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kuntotsekkausta ja treeniä treenin perään

Tänään ohjelmavuorossa oli matka Helsinkiin, käynti Solanalla. Kunnon tarkistusta ja selkätreeni Sallan kanssa.
Oli helpottavaa päästä taas näyttämään ruhoa ihan livenä, itse olen niin huono arvioimaan sitä, miltä kroppa näyttää. Kaikki kuulemma etenee niinkuin pitää, etukäteen laaditun ohjelman mukaan mennään siis :)

Selkätreeni Sallan valvovan silmän alla oli oikein mukavaa vaihtelua! Sain paljon hyviä neuvoja ja variaatiomahdollisuuksia tuttuihin liikkeisiin. Selkä on aina ollut minulle mieluinen lihasryhmä treenata, ja uusien vinkkien kanssa on entistä mielekkäämpää muokata treenejä.

Sama meno jatkuu siis, dieettiä, kovia treenejä, aerobisia...painoa on nyt kadonnut jonnekin kaksi kiloa, vielä mittava määrä pudotettavaa edessä. Toivon, että New Yorkin matkan aikaan on suhteellisen inhimillisessä kuosissa, pääsee nauttimaan siellä sitten viikon rennommin, tuolloin lihakset ja pää saavat pienen hengähdystauon rutiineista.

Ja viikonloppunahan pääsee jo kisatunnelmiin Turun Fitness Classicissa :))
Tänä vuonna kisat ovatkin erityisen mielenkiintoiset, kun mukana on useampi ystävä kisaamassa!
Kilpailujen jälkeen ohjelmassa vielä yhteistä illanviettoa ja rentoutumista hyvässä seurassa, sitä odotellessa siis!

Oikein paljon tsemppiä kaikille kisaajille vielä! Kovia line uppeja luvassa, hienoa!



4 kommenttia:

  1. Heippa Johanna!
    Käykö mulla niin hyvä tsägä, että päästään syksyllä samoille lauteille pyörähtelemään?!
    Wow, se olis mageeta :))

    Ihana kun sun teksteistä huokuu onnellisuus ja sellainen tasapainoisuus. Tulee hyvä fiilis lukijalle (tällä en siis tarkoita etteikö huonoista asioista saisi kirjoittaa).

    Ja tosi kiva kun lähdette Lauraa kannustamaan Jenkkeihin, huudahan munkin puolesta, on se niin mahtava mimmi!

    Kaikkea hyvää ja iloa kevääseen, ehkä pölistään Turggusessa :)

    -Jonna Vuori

    VastaaPoista
  2. Moikka Jonna! :))

    Voipi olla, että syksyllä ollaan samoissa kisoissa :)
    Olisi kyllä ihana olla samassa line upissa, kisakokemus moninverroin mukavampi jos porukassa kaltaisiasi vilpittömästi hyviä tyyppejä <3 Viime vuonna korvaamatonta itselleni oli Riiheläisen Caritan tsemppi ja kannustus kisatilanteessa, kaiken sen jännityksen keskellä.

    Kiva, jos tekstejäni jaksaa lukea, kiitos siitä :))
    Nyt on kyllä varsin seesteinen elämäntilanne, ehkä se vaikuttaa kirjoituksiinkin. Kisadieetin otan tällä kertaa rennommin, pyrin kovalla työllä parempaan fysiikkaan ja kuntoon, mutta yritän olla ottamatta ylimääräistä painetta...

    Odotan todella tuota Nykin matkaa ja lupaan huutaa äänemi käheäksi Lauran puolesta! Laura on hieno ja inspiroiva ihminen ja olen onnellinen siitä, että tämä laji on tuonut lähipiiriini noin upeita ystäviä!

    Tule ihmeessä nykimään hihasta jos näet Turussa, olisi ihana jutella! Ja todella paljon treeni-iloa ja jaksamisia myös sinulle! :))

    Johanna

    VastaaPoista
  3. Heippa,

    kiinnostaisi tietää millainen ruokavalio sulla on offilla, miten paljon syöt esimerkiksi hiilareita yms? Jos saa kysyä :)

    VastaaPoista
  4. Anne; Heippa! Ruokavalio offilla oli jonkun aikaa kyllä ihan täysin vapaa, prpteiininsaannista ja aterioiden säännöllisyydestä tulee huolehdittua väkisinkin aina, mutta muuten söin vapaasti.

    Offilla annan mennä esim. hiilareita ihan vapaasti, nautiskelen ruoasta antaumuksella :))

    Nyt dieetillä hiilareita todella rajoitetusti, ei mennä ketoosilla kuitenkaan. Hiilareiden määrä mahdollisesti nousee vähän, kunhan saa kuorittua tästä vähän pahimpia rasvavarastoja ensin pois :D

    VastaaPoista