sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Lomatunnelmissa :)



Blogin päivitys jäänyt viime aikoina vähemmälle, kun on ollut niin kiireistä- lomalla :D
Ennen elokuuta olisi tarkoitus pitää rästiin jääneet lomat pois, eli kuusi viikkoa tulee oltua lomilla muutaman kuukauden sisään, ainakin saa rauhassa keskittyä treeniin ja dieettaamiseen :)

Kuluneen viikon vietin taas Tampereella. Viikko vierähti uskomattoman nopeasti loistavassa seurassa :))
Käytiin joka päivä Wolffilla treenaamassa, hyvän sarjan treenejä saikin tehtyä. Oli mukava päästä tekemään nyt koko kroppa läpi Wolffin kalustolla, hyvin ottivat kaikki lihasryhmät osumaa treeneistä ihan ilman sen suurempia kikkailuja tai erikoistekniikoitakin. Jo itselle vieraat laitteet, uudet kulmaukset jne. antavat erilaista ärsykettä lihaksille.

Tamperehan on kaupunkinakin todella viihdyttävä, viikon aikana tuli shoppailtua ihan kiitettävästi, nautittua kahveista terasseilla ja vain rentouduttua...

Nyt palasin kotiin Kouvolaan, työt kutsuvat taas hetkeksi...Aamusta kävin viemässä valmentajan perheineen lentokentälle, lähtivät kuukaudeksi reissuun Yhdysvaltoihin. Hiukan olen huolissani siitä miltä dieetti tuntuu "yksin", valmentaja se järjen ääni ja henkinen tuki ja turva monessa suhteessa, mutta eikähän tästä selvitä :)) Onneksi lähelle jää avuksi ihmisiä jotka huolehtivat siitä, että homma etenee ja auttavat tarvittaessa jos tulee epävarmuuden puuskia tai jos kroppa jostain syystä temppuilee...

Tänään kuitenkin  käsijumppaa Ykkösellä, ohessa siitä muutama videonpätkä. Ensi viikolla kirjaan treenit tarkemmin ylös ja kuvautan jumppia enemmän mahdollisuuden mukaan!



1 kommentti:

  1. oot kyllä sairaan upeassa kunnossa.ei voi muuta kuin nauttia kaunista naisesta. :)

    VastaaPoista