sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulua odotellessa



Niin se joulukuukin on jo loppupuolella, aika menee kiireen keskellä ihan uskomattoman nopeasti. Muutama viime viikko onkin ollut yllättävän raskasta, olo on ollut paljon normaalia väsyneempi, salillekin on saanut motivoida itseään välillä toden teolla, mikä itselleni todella harvinaista. Toivottavasti olo normalisoituu, kun saa jouluna hieman hengähtää ja ladata akkuja lepäämällä ja syömällä :)

Niin monta mielenkiintoista projektia on ollut työn alla yhtä aikaa, että on jo joutunut kieltäytymään muutamasta uudesta aluevaltauksesta, pitää priorisoida omaa ajankäyttöä ja asiakaskuntaa edelle. Lisäksi kehon- ja mielenhuoltoon on pakko panostaa jatkossa enemmän, ottaa selkeitä vapaapäiviä ja pitää huolta myös palauttavasta harjoittelusta. Olenkin buukannut muutaiksi kuukausiksi eteenpäin säännöllisesti hierontoja, lisäksi sain mahdollisuuden käydä vyöhyketerapiassa kevään ajan : keho tulee olemaan ihmeissään saamastaan huomiosta :D

Viime kuussahan tarjosimme tiimiläisille putkirullaus-kurssin, jossa olin itsekin mukana totta kai :) Sattui muuten välillä aika h..vetisti, esimerkiksi lavoista löytyi nasevia triggereitä, jotka lamauttivat niin hyvin, ettet pystynyt liikkumaan enää et eteen, et taakse! Siinä sitä piti haukkoa happea ja odotella, että jännitys laukeaa ja pääsee konyämään asennosta pois :D Hieronnoille siis taitaa todella olla tarvetta :D


Yleisesti ottaen minä kyllä palaudun todella nopeasti, ja kehoni mukautuu hyvin tilanteen mukaan. Palautuminen on yksilöllistä, ja olen toki kiitollinen siitä, että oma kehoni on sitä nopeammin palautuvaa sorttia, ja yleisesti ottaen treenistä nautinkin niin kovasti, että motivaatiotakaan ei tarvitse metsästellä :) Koskaan en ole ollut ylikunnossa, ei suurempia vammoja tms. eli sinänsä kroppa on kestänyt hyvin, vaikka sen hallitusti pistääkin varsin koville välillä...



Dieetti etenee täällä ihan mukavasti, ei ihmeempiä siitä...pikkuhiljaa edetään. Kiloja on lähtenyt jo 4,4 ensimmäisten viikkojen aikana, joten saa nähdä mitä jää jäljelle :D Tänään reissu Solanalle näyttämään ruhoa Sallalle, samalla tarkoitus pyörähtää muutamassa sisustusliikkeessä jouluostoksilla. :))

2 kommenttia:

  1. Näytät aivan upealla :) Hyvää Joulua ja treenirikasta UuttaVuotta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti Aikku :) Oikein hyvää Uutta Vuotta ja treeni-iloa myös sinne :)

    VastaaPoista