sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Viikon loput jumppatuokiot :)

Kulunut viikko piti sisällään ihan onnistuneen setin treenejä joka lihasryhmälle. Perjantaina vuorossa olivat taas jalat, nyt etureisipainoitteisesti. Hieman olin huolissani, kuinka treeni onnistuisi, kun jalat olivat ottaneet osumaa viikon ratsastuksista, mutta taas kun sai homman pyörimään, tuntuma olikin ihan ok. Prässiä kokeilin nyt toista kertaa, vuosia sitten jätin prässin pois, kun se tuntui käyvän niin paljon lonkan koukistajiin ja koska pidän kyykystä niin paljon. Nyt liike tuntui kuitenkin hyvälle, voimaakin oli hyvin vaikka tein prässin superina reidenojennuksen jälkeen. Sain ihan törkeän paineen jalkoihin ensin huippusupistellen ojennuksissa, sitten pumpaten prässissä toistot ilman, että lukitsin polvia toistojen välissä. Jalkapäivillekkin on kohta työkalupakissa niin paljon liikkeitä, että niitä on pakko kierrättää, etteivät treenit veny kohtuuttoman pitkiksi...

Liikeparina:
Reidenojennus

68kg x 12
89kg x 12
130kg x 10, 9, 8, 7, 7

Prässi

50kg x 12
80kg x 12
130kg x 15
160kg x 15
190kg x 12
210kg x 12, 12

Lopuksi reidenojennuksessa pidempi sarja pumppaillen ilman, että käsillä otetta kahvoista.

Hack ( tunnustellen, polvet ottavat osumaa...)

70 x 12
100kg x 12, 12

Kyykky taljassa köydellä

100kg x 15, 15, 12

Leveä kyykky jatkuvalla liikkeellä (ei polvia lukkoon), niskassa 20kg tanko...3x n.30 toistoa


Lauantaina sain salille ihanaa treeniseuraa, kun kevään BF-tulokaskilpailuihin osallistuva Annukka Rautiainen tuli motivaattoriksi :D Tein itse olkapäitä ja rintaa, Annukka treenautti keskivartaloa. Ei tullut kirjattua tekemisiä ylös, kun keskittyi nyt tuohon sosiaaliseen puoleen normaalia enemmän. Kyllähän se taas antoi puhtia omaankin touhuun pitkästä aikaa, kun näkee taas toisen kunnon etenevän hyvää vauhtia! Käytiin tekemässä meillä koemeikki kilpailuja ajatellen ( kohtahan nämä kisameikkaukset sujuvat rutiinilla ), juteltiin niitä näitä asiasta ja asian vierestä :) T-kävely aiheuttaa paljon päänvaivaa, mutta eiköhän sekin selkiydy ennen kevään kilpailuja...

Tänään treenivuorossa olikin hauis ja ojentaja. Tällä viikolla olen yrittänyt tehdä supersarjoja joka lihasryhmälle, ja samalla teemalla mentiin käsien kanssa. Ihan hyvä paine tuli etenkin hauikseen, ei kirrausta eikä kipuilua tällä kertaa, hyvä hyvä!

Liikeparina:
Ojentaja taljassa, suora tanko

40kg x 12,12
65kg x 12
70kg x 7
65kg x 8
60kg x 10

Ojentaja taljassa, köysi

30kg x 10, 10
50kg x 8, 7
45kg x 7
40kg x 7

Ojentaja 1:llä kädellä talja

20kg x 10, 8, 8

Dippi kahden penkin välissä, sylissä 10kg kiekko, 2 x max

Liikeparina:
Hauis talja

40kg x  10, 10
60kg x 10,10, 9, 9

Hauis tanko

20kg x 8, 8
25kg x 12, 12, 10, 11

Hauis maaten penkkiä vasten

23kg x 12, 11, 12, 11

Hauis kp.

14kg x 10, 10, 8






Treenin joutui vetämään aika kiireellä, kun olin sopinut iltapäiväksi kahden hevosen ratsastusta. Pikaisesti ajo salilta kotiin, ratsastusvarusteet päälle ja tallille. Muutama tunti ratsastusta, jonka jälkeen olikin ihan sippi olo. No, sen paikkasi kyllä illalla hyvä annos herkkuja :) Pitää osata nauttia kyllä kaikesta hyvästä sopivassa kohdassa -nyt kun siihen on vielä mahdollisuus. Ei dieetin alkuunkaan enää ole aika eikä mikään...

Ja huomenna alkaa taas uusi treeniviikko, valinnan vaikeus; pudotussarjoja vaiko pyramidisarjoja...mitä liikkeitä valitsisi, mistä joutuu ensi viikolla luopumaan...tämä on kyllä vilpittömästi ihana harrastus :) Hyvä merkki kasvamisesta tässä touhussa on, että välillä jopa vain nautin tästä, ylianalysoimatta omia puutteita. Tällä hetkellä kroppa alkaa tuntua omalta, se on kiltin yhteistyöhaluinen, lihavuuskunto ok...toivottavasti tämä hyvä perusfiilis pysyy dieetille asti. Sitten paineet epäilemättä kasvavat ja tuttu asioiden puhki pyörittely palaa takaisin.

Positiivista tulevaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti