sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sunnuntaita



Tämä aamu alkoi käsitreenillä Kausalassa. Samuli Koutajoki treenautti sen minulle kiertoharjoitteluna; 4 liikettä putkeen, 3 kiertoa. Ensin hauis, sitten ojenajaliikkeet. Tuo oli juuri sopiva uudenlainen ärsyke lihaksille, sai todella hyvän paineen ja tuntuman, mikä tottakai nostatti myös mielialan kattoon :) Kiitos Samulille, tuo juuri sopiva buustaus ennen viimeistä varsinaista treeniviikkoa ennen Jyväskylää. Motivaatio tekemiseen on tällä hetkellä korkealla, päiviä niin vähän jäljellä, että tämän rutistaa kyllä keskittyneesti loppuun!

Perjantaina kokeiltiin valmentajan kanssa vähän uudenlaista viimeistelytekniikkaa kilpailuihin, ja lauantai-aamuna oli kuntokatselmus...tällä kertaa kunto näyttikin oikein hyvälle, eli nyt muutaman kokeilun jälkeen on taas vähän paremmin tietoa, miten minun kroppani reagoi. Tämä totta kai helpottaa vähän myös henkisesti, ja arvostan todella valmentajani Elorannan Teemun omistautumista tälle projektille. En ole missään ninessä helppo valmennettava, kun otan niin paljon stressiä ja paineita siitä teenkö tarpeeksi ja riittävän hyvin, silti minulla valmentaja joka väsymättä kuuntelee, välittää, rohkaisee...


Tuossa muutama viikko sitten otettu selkäkuva...asentoja treenattava edelleen ihan hulluna kyllä...


Jyväskylään lähtee kilpailemaan myös toinen Teemun valmennettava, CBB-tulokkaissa kilpaileva Sami Pätäri. Sami on kovassa kunnossa ja omaa hienon rakenteen ja lihasmassan, eli hyvältä näyttää :) Lisäksi Sami on  todella omistautunut lajille, valmistautuu kilpailuihin uskomattoman hienolla asenteella ja toivonkin hänelle kovasti menestystä kilpailuihin! Pätärin kanssa keskusteleminen tsemppaa aina tehokkaasti, vetää nöyräksi seurata sivusta sitä kuinka toinen käy samaa prosessia läpi, vailla valituksen sanaa väsymyksestä huolimatta.

Mukava lähteä kisareissullekin kun meillä näin hyvä porukka koossa!


Kuvia Samista 14vrk ennen kilpailuja. Go Sami! Kovasti tsemppiä vielä viimeisille päiville ennen Jyväskylää :))



Ehdinpä lauantaina käymään Samin kanssa Gracie Barra Finlandin salilla Kuusankoskellakin, tein päivän kakkostreenin, aerobista kyykkysarjoin, suorinjaloin maastavedoin jne. Tuolla salilla ihan mieletön jalkaprässi, liikerata pitää todella hyvin lihaksissa jatkuvan jännitteen, tuo lukeutuu suosikkilaitteisiini ikinä! Välillä löytää tuollaisia helmiä, koneita jossa saa täydellisen tuntuman. Eli kannattaa käydä katsastamassa tuo sali kyllä, sali muutenkin varusteluiltaan hyvä ja sinne pääsee magneettikortilla, mikä aina iso plussa!

Kylläpä teksti on nyt positiivista, mutta tämä viikonloppu on ollut kaikin tavoin motivoiva ja mieltä nostattava, mikä tähän väliin tuli todella tarpeeseen, kun kisoihin enää kaksi viikkoa. Viime päivinä on tullut mietittyä paljon sitä, kuinka onnekas olen ihmisistä ympärilläni. Suurenmoisia, inspiroivia persoonia, jotka tekevät elämästäni rikkaan... "Välillä" sitä on etenkin näin kisadieetin tohinassa niin keskittynyt itseensä, että unohtaa kertoa ihmiselle ympärillä kuinka merkityksellisiä nuo ihmissuhteet ovat. Eli kiitos lähipiirille :))

Loppuun vielä videonpätkä tämän viikon olkapääjumpasta:


3 kommenttia:

  1. Hienossa kunnossa olet Johanna. Selkäkuva kertoo paljon. Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  2. Hienossa kunnossa olet Johanna. Selkäkuva kertoo paljon. Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa! Voittajapotentiaalia :)

    VastaaPoista