perjantai 27. tammikuuta 2012

Yritystä...

Kovasti on taas koetettu treenailla...muutama todella hyvä treeni on mahtunut viikon alkuun ja myös pari heikompaa suoritusta, eli vaihtelevasti kulkee. Eilen ohjelmassa oli käsitreeni, eli yleensä varma nakki hyvän tuntuman ja fiiliksen suhteen, mutta tuolloin kyllä meni sellaiseksi räveltämiseksi, ettei mitään rajaa...kun suunnitellut laitteet eivät ole käytössä, koko salilta ei löydy tankoihin lukkoja jne. alkaa pinna kiristyä ja paine siirtyy treenattavasta lihaksesta päänuppiin v..utuksen myötä ja se olikin sitten siinä...muokkaan treeniohjelmaa ja teen kädet uudestaan vielä loppuviikosta.

Jätin kakkostreenin sitten suosiolla pois, palauttelin illan kroppaa ja lepäilin myös henkisesti. Lisäksi söin reilummin hiilareita, jotta päivän palauttava hyöty olisi optimaalinen. Loppuviikosta luvassa onkin useampi puntti reissun päällä Lahdessa ja Helsingissä, hauskaa vaihtelua rutiineihin taas :))

Tämän vuoden kisalisenssikin tuli pistettyä maksuun vihdoin...olen puntaroinut kilpailupäätöstä paljon, kehitystä pitäisi tapahtua niin paljon, niin monella eri osa-alueella, enkä ole varma olenko siinä onnistunut. Mikäli kilpailee, tavoitteena pitäisi totta kai olla parempi, eheämpi kokonaisuus ja itseensä pitäisi löytyä uskoa enemmän...tällä hetkellä olen ollut todella epävarma kaikesta, en saa kunnolla otetta treeneistä tai ravinnosta, keho tuntuu välillä vieraalta, eikä reagoi aina tutulla tavalla. Tosin kaipaan kyllä dieetille, olen sen verran järjestelmällinen ihminen, että dieetin rutiinit tuntuvat jopa motivoivilta (aika alkaa kullata muistoja toki, viimeeksi lopussa olin kyllä sitten ihan puhki...) ,eli joka tapauksessa siistisin kuntoa, ihan vaikka vain harrastelisin tätä lajia, joten parasta nyt lieneekin edetä rennosti ja katsoa rauhassa miltä homma näyttää/tuntuu syksyllä!


Eilen paistoi ihanasti aurinko koko päivän, tuli heti keväinen fiilis jota lisäsivät näin keväällä sisustukseen hiipivät kirkkaammat värit ja kauniit kukat :)) Eli unohdetaan tuo Siperiasta luvattu pakkasilma, sisällä voi fiilistellä lämmössä siitä, että päivät pitenevät ja kevät lähestyy vääjäämättä...menee siihen kyllä muutama tuskallisen pitkä pakkaskuukausi, mutta kuitenkin :D
Eli muutama kotikuva taas:




3 kommenttia:

  1. tsemppiä treeneihin! Olet niin lahjakas tässä lajissa ja sinulla on niin hyvät taustajoukot!;)
    -noora-

    VastaaPoista
  2. Voi että mä kans niin tiedän tuon tunteen kun tarvittavat pelit ja vehkeet on hukassa :o Meilläkin on salilla ihan sellainen laatikko, mihin olisi tarkoitus palautella käyttämiään välineitä, vaan niitä yleensä saapi metsästellä pitkin salin lattiaa. On se niin vaikeeta joillekin :D

    -päivi-

    P.S Sulla on hirmu näyttävä koti :)

    VastaaPoista
  3. Siula on aivan ihana koti, just miun makuun. :)

    VastaaPoista