Ajatuksia ystävyydestä

Tämän päivän kiitollisuuden aihe ovat olleet ystäväni.  Ystävät ovat tuki vaikeampina aikoina, ilon jakajia parempina hetkinä. Ystävät nauravat kanssani, itkevät kanssani, tukevat ja kannustavat. Kannustavat kasvamaan henkisesti ja inspiroivat esimerkillään. Ystävät ovat elämäni todellinen voimavara.

Olen itse tottunut lapsesta lähtien olemaan omillani, vailla turvaverkkoa. Tämä on kasvattanut minusta itsenäisen, itsellisen. En luota kovin helposti varauksetta ihmisiin, enkä koskaan laske mitään täysin kenenkään muun kuin itseni varaan. En ole koskaan tarvinnut suurta määrää ihmisiä ympärilleni, muutama luottohenkilö ja aito ystävä ovat kulkeneet elämässä rinnallani, ollen niitä harvinaisia ankkureita ja vakauttavia tekijöitä elämän muuttuessa ja kuljettaessa...

Nyt onkin yllättävää huomata, että vaikka tällä hetkellä olen tehnyt elämässä paljon suuria muutoksia, mikä voisi luoda epävarmuutta, olenkin turvatumpi jollain tavalla kuin koskaan aiemmin...kiitos ihmisten ympärilläni. Olen saanut tutustua työni kautta mielettömiin ihmisiin, joista osasta olenkin saanut ystäviä. Tukiverkkoni onkin rikkaampi ja vankempi kuin koskaan aiemmin.

Näin aikuisena arvostaa todella sitä, jos kohtaa ihmisen, jonka kanssa aidosti ystävystyy.  Olen saanut yllättäviltäkin tahoilta viime aikoina apua ja tukea eri asioissa, arjen askareissa ja oman jaksamiseni suhteen. Tämä on saanut minut tuntemaan itseni todella nöyräksi ja kiitolliseksi siitä, että elämääni on tullut niin hienoja persoonia.

Jatkossa päätinkin pyrkiä vaalimaan ystävyyssuhteita paremmin. Pyrin kertomaan ystävilleni mitä he minulle merkitsevät, yritän olla enemmän läsnä, huomioimaan ystävieni tarpeita enemmän...antamaan takaisin sitä, mitä olen itse saanut :)

Tämä laji saa näin dieetillä käpertymään omaan "fitness-kuplaan", jolloin helposti asettaa itsensä ja tarpeensa liiankin helposti etusijalle. Onko minun kisadieettini kuitenkaan merkittävämpi tekijä, kuin vaikka ystäväni ajan- ja resurssien käyttö vanhemmuuden ja työelämän puristuksessa? Ei. Mutta miksi helposti huomiodaan ensisijaisesti kisaavan tarpeet, ja muokataan muiden arkea tarvittaessa sen mukaan? 

Minulla onni toki, että suurin osa lähipiiristäni on lajin parista jollain tasolla, jolloin ymmärrystä löytyy tarvittaessa minun rutiineilleni, niin treenin kuin syömisten suhteen. Mutta en halua koskaan olettaa, että tarpeeni menisivät muiden tarpeiden edelle.  Eli nyt pieni henkinen peruutuksen paikka, pohdintaa siitä, pystynkö rehellisesti olemaan läsnä ystäviäni varten. Ystävyys on vastavuoroisuutta, ei vastaanottamista.

On sitä kaiken tämän pohdinnan lomassa ehditty käydä salillakin :) Tämän päivän piristys oli hauistreeni Niinan kanssa, joka asiakkaani. Tai no, jos rehellisiä ollaan, treeni meni ehkä lähinnä sosiaalisen kanssakäymisen = höpöttelyn puolelle, mutta ainakin oltiin salilla :D  Niina pisti tulemaan seuraavan ihanan kuvankin teksteineen todistusaineistoksi tuosta treenintapaisesta :D

Kiitos Niina!