Ajatuksenjuoksua :))

Asia, jota joutuu työn ja oman lajiharjoittelun ohessa paljon puntaroimaan, on ero harrastemielessä treenaamisen ja kilpailuihin tähtäävän treenaamisen välillä.

Tällä hetkellä fitness on vahvasti pinnalla, hyvässä ja pahassa: kuntosaleilla harrastajamäärät ovat kasvussa, kuluttajille onnistutaan tuputtamaan mitä tahansa tuotteita "fitness" -nimikkeen myötä ja kilpailuihin pääseminen on tavoite monille jo lyhyen liikunta/salitaustan jälkeen...

Se mikä on ilmiössä toki hyvää on, että yhä useammat ovat kiinnostuneita terveydestään, pyrkivät liikkumaan paremmin, kiinnittävät huomiota ravitsemukseen enemmän kuin aiemmin. Nämä yleiset elämäntapamuutokset terveellisempään suuntaan ovat totta kai hyvästä :)) Myös yleisen kauneusihanteen muuttuminen langanlaihasta malli-ihanteesta sporttisempaan suuntaan on tervetullut ilmiö.

Tällä hekellä tuntuu myös olevan jotenkin pinnalla etsiä negatiivista fitneksestä: kuinka laji tuhoaa terveyden, muuttaa minäkuvaa ja elämänarvoja pinnallisempaan suuntaan jne. Itse en edusta ehkä tyypillisintä fitness-kilpailijaa, suhtaudun lajiin rennosti, ymmärrän sen mittasuhteet, eli itselleni se on vain harrastus, en määrittele identiteettiäni lajin mukaan. Ehkä juuri tämän vuoksi, että pystyy tarkkailemaan lajia etäämmältä, "terveemmin", ilman sitä asioihin usein liitettyä musta-valkoisuutta, en itse allekirjoita enkä ymmärrä kumpaakaan ääripäätä. En fanaattista fitness-elämäntapaa, enkä tietyllä tavalla katkeraa tilitystä lajin vaaroista jota saa kuulla tällä hetkellä...

Itse koen, että harrastemielessä kuntosaliharjoittelu ja monipuolinen, terveellinen ruokavalio ovat varmasti hyvä ja terveellinen tapa elää. Harrastemielessä asioissa säilyy usein kohtuus, elämä ei rakennu yhden tekijän ympärille.

Siinä vaiheessa toki, kun mietitään otetaanko tavoitteeksi kilpaileminen fitness-lajeissa, joutuu asioita puntaroimaan hieman tarkemmin...
Itse muistaa, kuinka vaikea oma kilpailupäätös aikanaan oli. Joutui miettimään onko fysiikka riittävä, onko henkisesti valmis, onko resursseja taloudellisesti, onko riittävän motivoitunut, sopiiko kilpaileminen elämäntilanteeseen, mitä kilpaileminen antaisi harrastamisen lisäksi, kuinka keho on valmisteltu dieetille jne. Edelleen aivan samoja asioita punnitsee joka kilpailukausi. Kilpaileminen on yllättävän kokonaisvaltainen päätös, se vaikuttaa suoraan ajankäyttöön, sosiaalisiin suhteisiin, voimavaroihin ja asioiden käytännön priorisointiin arjen tasolla. Itse dieetti on onnistuessaankin fyysisesti poikkeustilenne keholle ja voi olla myös henkisesti raskas. Kilpailukausi on aina valinta joidenkin muiden elämän osa-alueiden kustannuksella.

Siksi vähäisellä urheilutaustalla en kiirehtisi kilpailupäätökseen. Kyse ei tässä lajissa ole VAIN fysiikasta. Lahjakkuutta lajiin on totta kai hyvä rakenne, riittävä ja laadukas lihasmassa ja sen tasapaino. Mutta yhtä tärkeää ovat henkiset edellytykset, tulisi olla kokemusta pitkäjänteisestä ja säännöllisestä harjoittelusta, tietoa siitä kuinka oma keho ja mieli vastaa dieettiin. Tulisi olla realistiset odotukset lajista ja kilpailemisesta, terve suhtautuminen ruokaan ja omaan kehoon. Lisäksi vaikka olisi kuinka hyvä fysiikka ja kova pää, lahjakkuutta on myös se, kuinka keho mukautuu dieettiin ja kuinka palautuu kisakaudesta. Tietty "kimmoisuus" elimistössä haettaessa kisakuntoa on välttämättömyys. Jos elimistö pistää vastaan dieetillä, hormonitoiminta järkkyy, palautuminen on haastavaa, laji ei ole oikea. Yllättävää kyllä, tätä puolta ei osa näe, vaikka kokisi sen itse...

Silti en todellakaan yhdy tämän hetken lajin kritisointiin. Kun edellytykset ovat kohdallaan ja asiat hoidetaan järkevästi ja terveys ja kehon kuuntelu etusijalle pistäen, voi kilpaileminen olla todella merkittävä ja palkitseva osa omaa elämäntapaa. Itsensä haastaminen ja omien voimavarojensa löytäminen antavat paljon myös elämään lajin ulkopuolella. Kilpailemisen ei kuitenkaan pitäisi olla itseisarvo, vaan parhaimmillaan rikastuttava osa elämäntapaa.

Paljon kuulee lähipiirissäkin vihjailevaa kritiikkiä ( usein varsin heikosti piiloteltua ) siitä, kuinka tämä on niin pinnallista, kuinka miltei mikä tahansa muu urheilu on OIKEAA urheilua, kun tässä lajissa vain tuijotellaan peiliin ja jotenkin rakennetaan itsetuntoa ja identiteettiä ulkonäöon varaan...itselläni on lehmän hermot näissä tilenteissa, useimmiten päästän kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jaksamatta kommentoida. OMA itsetunto kun ei ole siitä kiinni, kuinka ulkopuolinen elämäntapani mieltää.

Kuitenkin vaikka minut tuntevat tietävät, kuinka nöyrästi suhtaudun tekemisiini ja "saavutuksiini", niin silti terveellä tavalla olen viime aikoina oppinut enemmän arvostamaan tehtyä työtä, sillä TYÖTÄ se nimenomaan on ollut : jos lihasmassan hankinta olisi naiselle niin lapsellisen helppoa, joka salihan olisi pullollaan hetkessä jäätävän tiukkaa lihaa...jos ruokavalion ehdoton noudattaminen kisadieetillä olisi lastenleikkiä, miksi arjessa kaikilla ei ole selkärankaa ja itsekuria syödä terveellisesti.
Ei kaikkien siis tarvitse elää samalla tavalla, en itse kritisoi muiden valintoja, tärkeintä mielestäni on, että kukin on onnellinen ja tasapainossa OMAN elämäntapansa kanssa. Siksi onkin hämmentävää, kuinka valintoja kyseenalaistetaan kun kyse on tästä lajista...

Ja narsismi ja peiliin tuijottelu tästä on kaukana. Kun päivä toisensa jälkeen painaa salilla hikisenä, lantustaa menemään tukka laittamatta ja jumppavaatteet päällä niin siitä on glamour ja glitterit kaukana :D Lavalla ollaan muutama minuutti vuodessa ne bikinit päällä, eikä sekään itselleni ole mikään "päivä prinsessana" huippuhetki, vaan arkinen osa lajia, niin itseni on vaikea mieltää että kukaan tekisi tätä vain sen esillä olemisen vuoksi? Ei varmasti riitä motivaattoriksi treeneihin päivä toisensä jälkeen...kyllä ne endorfiinipiikit saa itse treenistä, itsensä ylittämisestä, eikä siitä miltä peilikuva näyttää...

Huh...tulipa sekava avautuminen :)) Lähdenpä tästä salille jälleen selkätreenin pariin...valintoja,valintoja ;)