lauantai 22. marraskuuta 2014

FAST jouluiset piparminttukonvehdit

FAST piparminttu-pudding herkku



Mikä sopisi paremmin jouluisten konvehtien mauksi, kuin piparminttu J
Ohessa resepti helppojen ja herkullisten pudding-konvehtien valmistamiseen:

200g Philadelphia-tuorejuusto 3%
60g FAST valkosuklaa pudding
30g turkkilainen jogurtti 7%
20g polka-piparminttukaramelleja karkeasti rouhittuna
vanilja-steviaa maun mukaan
(halutessaan voi myös taikinaan lisätä hivenen piparminttuaromia )

Sekoita ainekset keskenään, anna taikinan tekeytyä jääkaapissa hetki.
Pyörittele käsin taikinasta tiiviitä palloja (n.20kpl). Valuta päälle kuorrutteeksi sulatettua valkosuklaata, koristele haluamallasi tavalla. Anna kovettua jääkaapissa.

Säilytys jääkaapissa, säilyvät muutaman päivän.

Ihanaa joulunodotusta !

FAST tuorepuuro

FAST KOOKOSVESI TUOREPUURO





Tuorepuurot ovat todellinen kiireisen aamun pelastus J Laita puuro turpoamaan edellisenä iltana, ja aamulla maukas ja ravitseva ateria on valmiina odottamassa. Tuorepuuroa voi soveltaa hyvinkin pitkälle oman makunsa mukaan, tällä kertaa itse kokosin pohjan niin, että ateriassa proteiini mukana FASTin kookosveden muodossa. Tuorepuuro sopii hyvin myös välipalaksi.

Perusrunko tuorepuuron kokoamiselle on seuraava:

Hiutaleita:
riisi / kaura / tattari, maun mukaan…

Nestettä:
Esim. FAST proteiinismoothie / kookosvesi
mantelimaito
hedelmistä puristettu mehu
vesi jne…

Rakennetta/massaa:
rahka
turkkilainen jogurtti
banaani
marjat
Chian-siemenet ( sitovat nestettä, kiinteyttävät massaa )
jne…

Mausta:
stevia
kaneli
kardemumma
vanilja
suola
proteiinijauhe
pähkinärouhe
FAST-pudding
jne…

Sekoitussuhde suurinpiirtein seuraava: 1dl hiutaleita + 1dl nestettä + 1dl massaa + mausta, sekoita, anna tekeytyä esim yön yli, nauti J




Tämän päivän puuroannos piti sisällään seuraavaa:
2dl FAST Kookosvesi (mansikka-banaani)
1/2dl riisihiutale
1/2dl kaurahiutale
30g turkkilainen jogurtti
15g CocoVi Chian-siemen

Päälle lisäsin seuraavana päivänä hieman pähkinäsekoitusta, sekä FAST omena-pudding uunipaistosta, ja lopputuloksena olikin varsin jouluisen makuinen herkku J

FAST omena-pudding uunipaistos:

3 omenaa pieneksi kuutioituna
30g CocoVi kookosrasva
1tl juokseva hunaja
30g FAST valkosuklaa pudding
½ tl kaneli


-sekoita aineet keskenään, paista uunissa 200 asteessa n.30min, kunnes seos kevyesti paahtunutta. Tarjoa jäähtyneenä tuorepuuron tai rahkan lisukkeena.

torstai 28. elokuuta 2014

Sairaslomailua ja paluuta arkeen...



Viime viikoista ei ole treenirintamalta ollut juuri kerrottavaa...otin vajaat kaksi viikkoa sairaslomaa, kun alaselkä oireili jonkun verran, ja samaan syssyyn toinen lapa tulehtui...tässä vaiheessa päätin suosiolla lepuuttaa kroppaa ja pidin totaalisen treenitauon. Yleensähän olen suoranainen palautumisihme ja keho suorastaan tarvitsee tiivistä treenirytmiä pysyäkseen elastisena, mutta nyt useammasta syyst päätin keventää hetkeksi...

Sairaslomalla palauttelin sitten oikein huolella :D Lepäsin, söin jäätelöä litrakaupalla, sisustin, tapasin ystäviä, jne...täysin irti töistä ei toki pääse, on sähköpostien ja puhelimen päässä koko ajan, mutta fyysisesti keho sai levätä, kun ei ollut ohjauksia jne...

Töihin ja treeneihinkin paluu tuntui tosian ihan yhtä mukavalta, kuin pieni lepuuttelu :)  Salillehan on AINA mieluista palata, ja asiakkaitakin ehtii tulla jo ikävä, useat pikemminkin ystäviä kuin asiakkaita, säännöllisiä tapaamisia ja kuulumisten vaihtoa kaipaa itsekin :)

Näin yrittäjänä kaikki loma töistä toki kerryttää työtunteja  sisään purettavaksi töihin palattua, ja viime viikko menikin aika sumussa ympäripyöreitä päiviä painaessa kun kiri menetettyjä työtunteja takaisin...päivät tuli vedettyä lähes pelkillä proteiinijuomilla, ja tänä maanantaina vaaka näyttikin -3kg viikon takaiseen painoon, eli ripeästi tuli loman aikana mupelletut jäätelöt pudotettua pois :D Nyt pikkuhiljaa pääsee palailemaan normaaliin päiväjärjestykseen taas...

Ruokavalioni perusta sairaslomalla ja helteillä :D Yleensä en perus ruokavaliossani käytä maitotuotteita, ihan siksi, että laadukkaampaakin ravintoa voi syödä, mutta koska maitotuotteiden käytölle ei muuta estettä, niin herkutteluhetkinä jäätelö uppoaa hyvällä omallatunnolla...ja suklaa :D

Reissattiin jonkun verran myös laadukkaamman ruoan perässä - ai minäkö nautiskelija? :)


Mitäpä sitä voi selkävammaisena muuta tehdä, kuin ihan kuntoutusmielessä innostua vähän maalailemaan seiniä ja sisustamaan ? 


Tulipa pyörähdettyä myös yksissä ihanissa häissä! Oli tunnelmallista ja herkkää, kauniit juhlat!



perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kesäpäiviä ja aurinkoista mieltä :)


Ei saisi toki valittaa kuumuudesta, mutta valitan silti :D En ole helleihmisiä, ja vähempikin lämpö kyllä riittäisi allekirjoittaneelle...on niin pirun KUUMA että se lamauttaa. Jopa koira, joka yleensä pikemminkin yliaktiivinen, viettää päivänsä koomaten pöydän alla, kun ei jaksa liikkua...
Moni pitää kuumalla treenaamisesta, saa paremman paineen ja tuntuman, mutta itselläni treenitehot pikemminkin laskevat. Tällä hetkellä treenisalin ainut valintakriteeri on, että siellä on edes jotain ilmastoinnin tynkää, jotta pystyy tekemään edes jotain, ennenkuin vaatteet ovat liimaantuneet ihoon kiinni...huoh...

Kuluneille viikoille mahtuu toki helteen lisäksi taas kaikkea mukavaakin :) Pidimme mm. Team Fitin kesäpäivät, jossa porukalla reilun parinkymmenen hengen kesken ensin treenasimme ja joogasimme, ja loppuilta vietettiin yhdessä mökillä syöden hyvin ja viettäen mukava ilta seurustellen...nämä yhteiset päivät ovat aina itselleni sellaisia piristyksiä, että odotan niitä itse varmaan jopa innokkaammin kuin tiimiläiset :D Meillä on poikkeuksellisen hyvä porukka ja tiimihenki, mistä osoituksena sekin, että vietämme mielellämme myös vapaa-aikaa yhdessä ja joistain asiakkaistani on tullut rakkaimpia ystäviäni.

Nauroin illan aikana vatsalihakset ihan tukkoon kun mm. pelasimme sananselityspelejä, joihin olimme tehneet salitermistöä selitettäväksi...Näitä yhteisiä illanistujaisia pitää yhteistreenien lisäksi järjestää lisää :) Joudumme aina rajaamaan osallistujamäärän, jotta treenit pysyvät tehokkaina, mutta onneksi tapahtumia on säännöllisesti koko ajan, niin kaikki halukkaat pääsevät mukaan :))



(arkistojen helmi aiemmalta tiimipäivältä, jossa työnnettiin jo välillä päätä roskikseen kun vähän heikotti...tytöt vetivät antaumuksella loppuun asti :D Etujalkatreeni on paras treeni - ainakin jos siltä kysytään jopa piiskaa sivusta... )



Ei tietenkään viikkoa ilman proteiinituotteiden testausta ja leivontaa :) Nykyään onnistumisprosentti on jo lähellä 100%, sen verran hyvä tuntuma alkaa olla siihen, kuinka paljon proteiinituotteita pystyy käyttämään leivonnaisissa, ja kuinka ne käyttäytyvät...FASTin uutuustuotteilla saa helposti loihdittua mitä tahansa herkkuja, joten meillä syödään kyllä hyvin, ei voi valittaa :D

 Välillä sitä jaksaa yrittää laittautua vähän siistimmäksi - harvoin kyllä :D 


Vantaalta löysin tälläisen itselleni hyvin nimetyn urheilukaupan, josta tarttuikin matkaan löytöjä, nimimerkki : "bikinikuntoon sitten 2015..."


Onneksi kiireestä huolimatta ehtii välillä nähdä ystäviäkin, Tolosen Lauran kanssa Seurahuoneella.



Instagrammissa tätä menoa voi halutessaan myös seurata, nimellä teamfitjohanna
Aurinkoista ja ilmoista loppuviikkoa teille kaikille :))

torstai 24. heinäkuuta 2014

I don't always go to the gym, but when I do...


Meillä oli jokin aika sitten tiimiläisten kesken sivuillamme kilpailu näiden treenikuvien innoittamana kehitellä omia variaatioita tutuista saliliikkeistä / uusia käyttömahdollisuuksia laitteille :)  On tullut naurettua vatsa kipeäksi näiden tuotosten kanssa, ja tässä muutama teillekkin jaettavaksi...tätä treenaamista ei aina pidä ottaa miin vakavasti :D

Seuraavassa linkit videoihin :





lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kesä: valmennuksia, treeniä, perusarkea :)


Arkeen mahtuu onneksi välillä pieniä kevennyksiä, hemmottelua ja herkuttelua :)

Kohta kesä on jo puolessa välissä, mikä on ihan uskomatonta, aika karkaa käsistä...
Itse en pidä lainkaan varsinaista kesälomaa, muutaman päivän lomajaksoja kyllä. Alkusyksyksi varasimme ystäväni Niinan kanssa matkan Roomaan, tuolloin tarkoitus vain nautiskellä, rentoutua, syödä hyvin ja shoppailla :)



Tämä kesä on kaikkiaan kiireisin aikoihin, mutta hyvällä tavalla. Rakastan työtäni, joten sen parissa aika vierähtää hyvin. Pitkästä aikaa tälle kesälle on kasaantunut myös useammat häät ja muita juhlia ja sosiaalisia rientoja. Vaikka päivät ovat välillä pitkiä, ja olen paikoin väsynyt, yleisesti ottaen hyvä motivaatio ja yleisfiilis kantaa eteenpäin hieman raskaampanakin päivänä.

Erään pidemmän päivän jälkeen välikuolema sohvalla Mulkkiksen kanssa...


Tulossa eräistä ihanista häistä :)  Kun päivät pitkät lantustaa salivermeissä, pieni siistiyminen on piristävää...


Olen treenannut säännöllisesti ja hyvällä motivaatiolla - kuten aina :) Ensimmäistä kertaa olen joutunut hieman keventämään treenirytmiäni, koska palautuminen takkuaa ulkoisten tekijöiden vuoksi. Tämä hieman kiristää hermoja, sillä olen tottunut siihen, että voin yleensä pitää hyvinkin korkeaa volyymiä treeneissäni. Ja koska pidän syömisestä sen verran, liikkuisin vastapainoksi mielelläni paljon ja nyt joudun olemaan tarkempi myös ravinnon suhteen liikuntamäärien pienen laskemisen vuoksi...

Onneksi tällä hetkellä, offseasonilla, treeni on muutenkin vapaampaa, kokeilevampaa, eli ei tässä varmaan suurta vahinkoa käy, vaikka hetken soveltaakin tekemisiä hieman :)  Treenaan yhä käytännössä päälihasryhmät kolmen päivän välein, pienemmillä lihasryhmillä teen paikko/kakkostreenejä väliin.

Treenien lisäksi koko alkukesän olen häärännyt keittiössä, ja kehitellyt uusia leopomuksia FASTin leivontatuotteista! Käytössä ovat olleet vanhat tutut tuotteet, pudding ja Cook, Cake & Bake proteiinit, sekä olen testannut tulevia uutuustuotteita. Nyt onkin tulossa ihan mielettömiä tuotteita leivontaan, odottakaahan vain :D



Muutenkin olen innostunut ruanlaitosta enemmän kuin koskaan aiemmin, ja olenkin voinut hemmotella lähipiiriäni illallisilla :) Hyvä ruoka + hyvä seura = todella hyvä mieli!




Syksyn kisatkin lähestyvät kovaa vauhtia! Olen Kouvolassa käynyt opastamassa rakasta ystävääni, tyrmäävän kaunista Huhtalan Nooraa T-kävelyssä, ja se alkaakin olla hyvällä mallilla! Noora on tehnyt kovasti työtä, sovittanut kisadieetin kolmilapsisen perheen arkeen ( Nooralla ja miehellään Juhalla kotona sijaislapsia ), ja silti jaksaa olla aurinkoinen ja energinen. Kovasti tsemppiä ja jaksamista Nooralle dieetin loppuunkin!


Että tälläistä tänne kuuluu :)  Tänään onkin ohjelmassa tiimimme tiimipäivät/kesäpäivät: ensin armotonta treeniä iltapäivä, ja sitten porukan kanssa illaksi mökille syömään ja rentoutumaan :) Minulla vetovuorossa jalkatreeni...buahahhahhaa, jo etukäteen hieman vahingoniloista naurua, tästä tulee NIIIIIIIN tiukka päivä ryhmääni päässeille "onnekkaille"...





perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ihan oikea treenipostaus...

Siitä onkin aikaa, kun on päivittänyt ihan treenikuulumisia, joten lienee korkea aika dokumentoida ihan sitä itseään, eli salitreeniäkin välillä :D Sain kuvaajaksi tiimiläisemme Niinan, joten ohessa muutama video selkätreenin lomasta....

Tehtiin treeni Niinan kanssa yhdessä, ja se meni suurinpiirtein seuraavasti:

Ylätalja vipuvarsikoneessa 5 x n. 10
Alataljasoutu tuettuna vipuvarsilaitteessa 4 x n.10
T-tankosoutu leveällä otteella 4 x 10
Ylätalja lapiokahvalla 5 x 8-10
Alatalja kapealla 3 x 12-15

Selkätreeni menee itselläni niin fiiliksellä, mitä liikkeitä milloinkin. Pyrin välttämään, etteivät pitkät selkälihakset aktivoituisi liikaa, kun selän keskiosassa paksuutta riittävästi, siksi nykyään kaikki soutuliikkeet tulee tehtyä tuettuna, tai pienillä painoilla suhteellisen puhtaasi puristellen.

Painoa on nyt n. 10kg enemmän siitä, kun lopetin dieetin, eli reilu kymppi kisapainoon. Ihan ok siistihkö fysiikka, vaikka kilomäärä voi joistain kuullostaa paljolle.