lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kirjavaa kommentointia



Viime aikoina olen ollut niin kiireinen, etten ole juuri ehtinyt lukea muita blogeja, vaikka monia kiinnostavia olisikin. Kuitenkin jos aika antaa myöden, muutama blogi tulee kiireellä selattua läpi. Yleensä luen pelkät tekstit, mutta kiinnostavista aiheista kurkkaan kommentoinnitkin.

En voi olla pistämättä merkille ihmisten tarvetta anonyymiuden takaa kirjoittaa hyvinkin kärkeviä ja loukkaavia kommentteja välillä. Tämä hämmästyttää aina itseäni, ja pistää miettimään mikä saa ihmisen provosoitumaan niin kovin, että kokee tarvetta turvautua nimettömänä huuteluun, joka kaikkea muuta kuin rakentavaa toimintaa ja tuskin edes edistää asiaa kommentoijan näkökulmasta. Ehkä siitä saa kirjoittaja hetkellisesti hyvän mielen, kun kaataa omaa katkeruuttaan toisen niskaan?

Ei kaikista teksteistä tarvitse pitää. Ei tarvitse olla samaa mieltä. Voi siirtyä eteenpäin ja olla lukematta, eikä tarvitse halutessaan palata koko blogiin, jos se saa niin kiehumaan. Toki jos asiallisesti, mieluiten omalla nimellään haluaa tuoda näkökantansa julki, mikä sen parempaa. On virkistävää ja rikasta lukea eri näkökulmia asioihin, kun ne ovat hyvin perusteltuja.

Itse olen säästynyt melko pitkälle negatiiviselta kommentoinnilta. Osin se johtuu varmasti siitä, että kirjoitustyylini on "kesy", en pyri tarkoituksenmukaisesti provosoimaan, en avaudu ihan henkilökohtaisista asioistani, kuvamateriaalikin varsin konservatiivista. Kommenttien hyväksyntä tosin on minulla päällä. Suodatan "huohotus"kommentit, kaksimieliset kommentit ja kommentit, jotka jostain syystä asiattomia, yleensä liittyen kyllä em. seikkoihin. Myös vihjailut dopingista ja lajin lieveilmiöistä jätän arvoonsa.

Tätä päivää piristikin kommentti "Proteiinireseptejä" tekstissä : "Tolla vanhalla naamallako meinasit kisata? ".
Ehkä syynä sairastelun tuoma pieni väsymys, mutta repesin totaalisesti ja sain päivän parhaat naurut tuosta ja tuo olikin julkaistava. Huvittaa tuollainen ala-aste tasoinen "loukkaus", joka näin aikuisena ( tälläisenä, jolla vanha naama ) tosiaan vain huvittaa. Jollain on ollut suurempikin ongelma tämän nassun kanssa, ja kyllä, tämän naaman kanssa se vaan on kisattava, milloin ikinä kisaankin :) Siinä se nuppi killuu tämän yhtä vanhan ruhon jatkeena, enemmän olisi huolissani kyllä tästä rungon iästä - fysiikkalajin ollessa kuitenkin kyseessä ;)



Blogi on toki tuonut tullessaan jos jonkinlaisia yhteydenottoja ja avannut monia ovia. Suurin osa vaikutuksista vain positiivisia. Huvittavia ovat ulkomailta tulevan pyynnöt pullistella videolle maksua vastaan, videoida kun levittelen tälle ruholle aurinkorasvaa, muutama kosinta Jenkeistä jne, nuo harmittomia :) Yllättäviä kyllä, sillä tosiaan tämän fitness gendren piirissä blogini on varmasti konservatiivisimmasta päästä.

Negatiivisista vaikutuksista voisi mainita muutaman kesto stalkkaajan, joista olen joskus kirjoittanut tänne aiemminkin. Aktiivisin stalkkeri on jaksanut Italiasta kirjoitella viestejä kolme vuotta, eikä lannistu, vaikkei saa mitään vastakaikua...varsin pelottavaksi homman teki se, kun hän lähetti minulle kuvia asunnostaan, jossa oli vain patja lattialla, tietokone, ja minun kuviani seinillä...viesteissä hän kertoi olevansa skitsofreenikko, ja viestit olivat / ovat varsin seikkaperäisiä seksikuvauksia...kaikkein huolestuttavinta oli aikanaan, kun hän kirjoitti järjestelevänsä tuloaan Suomeen, ja sitten kotiovelleni ilmestyi kukkalähetti suklaan ja kukkapuskan kanssa ja kortissa oli kosinta tältä hiipparilta. Tuon jälkeen muisti kyllä lukita ovet yöksi hyvin...

Onneksi kaveria ei ole livenä näkynyt, eli tyytynee tähän viestittelyyn, jotka ohjaan aina suoraan ja nykyään lukematta roskapostiin. Hänhän siis on teksteissä mm. sitä mieltä, että minä olen oikeasti Peppi Pitkätossu ja osaan matkustaa ajassa, ja että minun kohtaloni olisi yhdessä hänen kanssaan synnyttää tähän maailmaan uusi superrotu ylivertaisten geeniemme ansiosta...ja tämä vain pintaraapaisu tuosta ajatuksenlennosta :D

Kirjoitan blogia lähinnä itseni vuoksi, ajatusten selventämiseksi, päiväkirjaksi...toki olen iloinen, jos voin tekstien / treenivideoiden kautta opastaa osaltani lajin suhteen lukijoita. En ota itseäni turhan vakavasti, enkä soisi kenenkään näistä mieltään pahoittavan. Ja kuten jo aiemmin totesin, jos et jaksa lukea, sulje tämä sivu ja etsi kiinnostavampia tekstejä/sivustoja  :)

7 kommenttia:

  1. Hahah kuinka pitkälle voi ihmismieli mennä?! : D uuden superrodun synnyttäminen :DD jahas aika mielenkiintoinen ajatusmaailma herralla XD tosta anonyyminä kommentoimisesta oon kyllä ihan samaa mieltä. Onhan se piristävää saada positiivista palautetta, mutta negatiivisissa, lapsellisissa ja tarkoituksellisesti loukkaavissa kommenteissa ei ole kyllä mitään järkeä.

    VastaaPoista
  2. Oot upea kisaaja ja bloggaaja ! <3 Kiitos tästä blogista :) Upea fysiikka hieman kuin Kati Alanderilla .

    VastaaPoista
  3. Huh, huh... aika hurjia kokemuksia. "Kotiin asti" hiipivät stalkkerit eivät ole kenellekään suotavia kokemuksia.
    Sinulla on todella monipuolinen blogi ja palailen siihen aina vähän väliä :)
    Varsinkin nuo reseptit ovat kestosuosikkeja katsella... kertaakaan en ole vielä kokeillut mitään, mutta nyt olisi jo aika antaa itselleen oikeus herkutellakin :)
    Onnea ja menestystä seuraaviin kisoihin!!! :)
    Fysikkasi on upea, päästä lähtien.

    VastaaPoista
  4. Olipas positiivisesti ja hyvin kirjoitettu postaus näinkin ei-positiivista aiheista! :-) Paljon onnea kisoihin, olet suosikkini!
    -Sanna L.

    VastaaPoista
  5. <3 Oi kiitos teille ihanasta palautteesta, joka kosketti todella! :)

    VastaaPoista
  6. Hei Johanna, en yleensä kauheasti kommentoi blogeja. Halusin vaan sanoa, että turha välittää ilkeiden ja kateellisten ihmisten kommenteista (kuten et taida väittääkään =). Blogisi on yksi suosikeistani, juurikin sen positiivisen fiiliksen ansiosta. Turhan moni keskittyy ainoastaan negatiivisiin asioihin sekä blogeissaan että varsinkin muihin kohdistuvissa kommenteissaan.
    Kirjoitat tosi hyvää tekstejä mielenkiintoisista aiheista ja niitä on aina ilo lukea. Olet erittäin kaunis sekä fysiikkasi ja treenimotivaatiosi sitä luokkaa, että menestystä on varmasti taas luvassa.
    Mukavaa kevättä ja terveyttä kisavalmisteluissasi.
    -tommi

    VastaaPoista
  7. Tommi: kiitos todella paljon kommentista! Ihana kuulla, että olet saanut blogista positiivisen kuvan, ja tekstit ovat olleet kiinnostavia luettavaksi :)

    Valitettavasti osa pettyi, kun en kisaakkaan nyt, mutta ei se treenimotivaatiota nakertanut täällä päässä, päinvastoin :) Täyttä höyryä eteenpäin, fysiikka ei koskaan valmis ja mikä tärkeintä: trenaamisesta vain nauttii niin paljon !

    Oikein ihanaa kevättä myös sinulle! :)

    VastaaPoista