tiistai 16. huhtikuuta 2013

Fitness Classic ja off season kuntoa :)

Viime viikonloppu meni siis myös meiltä Fitness Classicin hulinoissa :)
Itselläni oli vastuutehtävänä toimia Janni Hussin huoltajana. Janni on ystävä salin kautta, kävimme aikanaan samalla salilla Kouvolassa, jossa tutustuimme. Janni on lähipiiristäni aidoimpia, sydämellisimpiä ja vilpittömimpiä ihmisiä, ja olin mielelläni avuksi kun Janni pyysi huoltajaksi.

Huoltajan tehtävät olivat kohdallani helpot, Jannin meikki ja hiukset laitettiin sponsorin toimesta, itselleni jäi kilpailuvärien levitys ja yleinen opastus :) Janni sijoittui fitness-sarjassa kolmanneksi kovassa sarjassa. Olen ylpeä Jannista, joka suoriutui kilpailista hienosti, käyttäytyi kilpailupaikalla niin kannustavasti ja hyvän urheilijahengen mukaan, että siitä saisi moni kilpailija ottaa oppia. Ensimmäinen kilpailu Jannille, hyvä suoritus ja mikä tärkeintä : onnistunut itsensä ylittäminen ja haastaminen :)

Kaunis Janni !

Tästä viikosta alkaen olen keventänyt työtaakkaani. Aiemminhan tein useampaa työtä, vuorokaudesta olivatkin loppua tunnit ja oma aika ja itseensä panostaminen oli jäänyt aivan liian vähälle. Nyt rauhoitan elämää vähän, keskityn liian työnteon sijaan siihen mikä elämässä tärkeää ja merkityksellistä: rakkaat ystävät ja lähipiiri, treenit ja itsestään huolen pito fyysisesti ja henkisesti...

Ystäviä on ollut ikävä kaiken kiireen keskellä! Eilen pidinkin vapaapäivän ( ensimmäisen AIKOIHIN ) ja se oli pyhitetty rentoutumiselle. Rentoutumista oli hyvä selkätreeni, siivoaminen kotona, sisustaminen, kävelylenkki ystäväni Lauran kanssa ja illan istuminen vielä Tolosilla kera punaviinilasillisen. Oli ihan totuttelemista siihen, että teki mitä halusi, vain fiilispohjalta :)

Tänään endin kahvittelemaan myös rakkaan ystäväni Terhin kanssa :) Terhillä ja minulla samanlainen kuivan sarkastinen ja itseironinen huumorintaju, välillä tuntuu että se ei aina aukea ihan kaikille lähipiirissämme, niin julmaa läppää välillä heittää itsestään ;) Oli ihana höpöttää niitä näitä ja tulipa naurettuakin sen verran, että elinikä piteni taas hiukan :D



Puhuttiin mm. siitä mitä odotuksia joillain on tämän lajin / työn parissa ulkonäön suhteen. Kun avaan sanaisen arkkuni siitä, että painoa on nyt +20kg kisapainoon, aina välillä joku jaksaa heittää kommentin siitä, kuinka pitäisi siistiä / olla lajinomainen tms. Itse suhtaudun asiaan rennosti, enkä jaksa pingottaa, vaikka välillä joudun puremaan kieltäni, etten laukoisi napakoita kommentteja takaisin. Eiköhän se ole jokaisen oma asia, kuinka kroppaansa käsittelee ja missä massoissa haluaa olla. En itsekkään ol koskaan huomautellut alentuvasti tuttavieni kunnosta, mutta joillain tuntuu olevan joku sisäsyntyinen tarve avautua / kommentoida.

Tässä tämän hetken kuntoa, pistämpä vielä tuon alakropan, sitä harvoin tulee vilauteltua täällä. Ihan uhallakin jatkan edelleen samaan malliin, syön hyvin ja treenaan lujaa, ja viihdyn kehossani :) Kyllä tuo hanuri vielä oviaukoista mahtuu ;)





10 kommenttia:

  1. Hyväle näyttää Johanna! Tsemppiä treeneihis!

    VastaaPoista
  2. Sulla mitään huolta ole kuntosi kanssa, upealta näytät ja ennen kaikkea TREENATULTA JA LIHAKSIKKAALTA naiselta! Näinkin sut Kultsalla, mutta niin tohkeissasi juttelit tuttujesi kanssa, etten kehdannut tulla hihasta nykimään :) Ihan livenäkin näytit hyvältä, että antaa jäädä arvoon omaansa muiden kommentit sun offseason painosta :D Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  3. No sä et tosiaan näytä miltään rantaan ajautuneelta hylkeeltä, vaan hyvältä ja terveeltä. Ja eletään muuten varmaan 200-vuotiaiksi asti sen tänpäiväisen naurukohtauksen seurauksena. Naurattaa vieläkin :) Kiitos mukavasta kahvihetkestä.

    VastaaPoista
  4. Näytät tosi upealta! Antaa jälleen kuvien puhua puolestaan. Mua kyllästyttää ainakin se ainainen vouhottaminen 6-8kg kisapainosta. Joku saattaa näyttää hyvinkin epäterveeltä samassa painossa, kun toinen taas joltain aivan muulta. Itse tahdon ainakin dieetin ulkopuolella olla voimissani, jaksaa treenata ja olla reipas. :)

    VastaaPoista
  5. Mä en vaan vieläkään tajua missä sulla on se +20kg!? Itsekin ihmettelen muiden ihmisten tarvetta kommentoida toisten ulkonäköä tai sen hetkistä kuntoa. Eiköhän jokainen itse tiedä missä painossa/kunnossa on hyvä olla..

    VastaaPoista
  6. +20kg? Ei kyllä ikinä uskoisi. Näytät Todella hyvältä! =)

    VastaaPoista
  7. Mun on pakko antaa miehinenkin kommentti tästä sun kunnosta.. Näytät Johanna hyvältä, urheilulliselta ja lihaksikkaalta, kuitenkin naiselliselta naiselta. Siis sanalla sanoen upealta :)
    Ja luulen et tuosta painonnoususta on aika iso osa muskelia.. Et seuraavissa(kin) kisoissa sitten äänenpainot muuttuu.

    VastaaPoista
  8. kerttu: kiitos <3 Tsemppiä treeneihin myös sinne!

    Päivi: no höh, olisit tullut vain nykimään hihasta,olisi ollut kiva tavata :)) Hyviä treenejä myös sinulle, hyvältä näyttää siellä päässälin!

    Terhi: kiitos itsellesi mukavasta kahvittelutuokiosta <3 Oli ihana nähdä ajan kanssa! p.S. Hylkeet ovat lutuisia!

    Jessica: ensinnäkin, ONNITTELUT! Hieno kunto ja kaunis fysiikka! Jatka hyvää työtä, toki nauttien nyt myös offista, sen olet ansainnut!

    Jonna: juurikin noin, eli antaa kunkin määritellä itse, missä kunnossa tahtoo olla :) Ja onhan minulla tätä runkoakin tämän 176cm, eli 20kg humahtaa siihen yllättävän hyvin kyllä :D

    Michelle: Oi kiitos ystävällisestä kommentista :))

    Anonyymi: Hmmm, kiitos paljon :) Elättelen toivoa, että osa olisi lihasta kyllä, vaikka treenit ovatkin olleet mitä sattuu kiireen vuoksi viime aikoina...mutta nyt isompi vaihde päälle, eli kasvetaan vielä vähän lisää :D

    VastaaPoista
  9. Ihan sama vaikka on tullut 20kg, kunto on rautaa! Lihasta on tullut järkyttävää määrä. Näytät kertyneistä kiloistasi huolimatta melko rasvattomalta ja erittäin hyvältä. Ja mä nääs tiiän, kun olen livenä nähnyt ;). Olen erityisen iloinen siitä, että olet hieman painanut jarrua ja rauhoittanut elämääsi, jessss niin oikea suunta!!!!! :)Ihanaa kevättä teille <3 ja voimaa treeneihin.

    VastaaPoista
  10. Carita: <3 Kiitos ihana! Nyt on ollut tosiaan valinta hiljentää tahtia, panostaa enemmän itseensä ja pysähtyä välillä kuuntelemaan, niin itseään kuin muita. Oikein hyvää kevään jatkoa myös sinulle Carita! Sinusta saan aina niin paljon voimaa, olet kannustava, aito ja inspiroiva ihminen!

    VastaaPoista