tiistai 18. syyskuuta 2012

Paluu kisatunnelmiin

Expot on siis Expoiltu, päivitys on puolestaan antanut odottaa itseään...
Olimme -hyvin ansaitulla- lomalla, ja nyt vasta palasimme arkeen ja koneen ääreen.
Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä, mutta palataanpa hetkeksi Expon tunnelmiin...

SM kilpailuista tuomisiksi jäi siis ensimmäinen sija :)) Ja mikä parasta, myös Sampo voitti kultaa sarjassaan -90kg, eli viikonloppu oli aika riehakkaan onnellinen kaikin puolin :)



Kilpailuviikonlopuksi matkasimme Kouvolaan, jossa yövyimme huoltajiemme Huhtaloiden luona. Perjantaina Lahden ohi ajaessamme pysähdyimme kilpailijakokoukseen ja siitä matka jatkui Kouvolaan.
Illalla ohjelmassa oli Sampon kisavalmisteluja, värjäystä ja tavaroiden pakkausta ja ruokien punnitsemista. Hyvinnukutun yön jälkeen taas kohti Lahtea ja Expoa.

Oli ihan mieletöntä seurata Sampon sarjaa, huusimme Nooran kanssa äänemme käheiksi katsomossa (anteeksi vain lähellä istuneille) ja lopulta kun voitto julistettiin ei riemulla ollut rajaa! Kisoja edeltäneen päivän olisin toki voinut viisaasti jäädä lepäämään sen sijaan, että olisin istunut koko päivän messuilla, mutta mistään hinnasta en olisi jäänyt kotiin kun Sampo kilpaili. Rennosti pähkäilin, että jos oma kuntoni tuohon kaatuu, niin olkoon niin, siinä tapauksessa kunto alunperinkin on ollut aivan syvältä jos yksi messupäivä vie sen mennessään :)) Ja tärkeintä arvojärjestyksessä oli toisen tukeminen ja kannustaminen eikä oma fysiikka...
Pro kilpailuja en kuitenkaan enää jäänyt katsomaan, vaan ajelin illalla Sampon kanssa Kouvolaan, jossa vuorossa omat kisavalmistautumiset.

Lauantaina sitten oli minun vuoroni kilpailla, eli jälleen aamupäivästä reissasimme Kouvolasta Lahteen.
Itse kisapäivä oli rento...aina ihmettelee sitä, miten kaikilla tuntuu olevan niin järjetön kiire pumppailemaan ja puuhastelemaan, kun lopputulos on kuitenkin se, että aina kiirehditään odottelemaan...Kisapäivät ovat pitkiä, etenkin kun on itse viimeisessä sarjassa, suurin osa päivästä menee makaillessa ja aikaa tappaessa.



Aamukisa jännitti yllättävän paljon, omat pasmat menivät aivan sekaisin, kun line upissa olikin niin tiivis tunnelma, ja tilaa asentoihin olisi pitänyt raivata...itse olen ehkä liiankin korrekti yrittäessäni antaa kaikille tilaa.
No, finaalissa oltiin, eli edessä oli taas makailua ja odottelua ennen iltakilpailua.

Unen päästä en saanut kiinni, mutta aika kului jutellessa muiden kilpailijoiden kanssa. Kilpailijoiden joukosta on tullut joitain ihania tuttavia, jotka pienillä ystävällisillä eleillä ja sanoilla tsemppasivat läpi päivän. Olin välillä miltei kyyneleet silmissä saadessani yllättävän halauksen tai kannustuksen sieltä täältä. Kiitos kaikille teille, jotka teitte päivästä niin aurinkoisen! Itse kilpailutilanne häipyi taka-alalle ja olo oli jo paljon rennompi iltaa kohden. Sitä odotti jo lavalle pääsyä, että saa päätökseen koko pitkän prosessin :)

Lavan takana tuli juteltua paljon esim. Vennon Jutan kanssa. Jutan blogia seurasin jo ennen omaa kisapäätöstäni, ja olen aina ihaillut Jutan fysiikkaa. Jutta olikin todella lämmin ja aito persoona, tuli puhuttua varsin avoimesti lajiin liittyvistä fiiliksistä, ja omakin jännitys laantui samalla. Kiitos Jutta! Keskipitkä sarja olikin aivan jäätävän kova, ja tuossa sarjassa jo finaalipaikka oli kova saavutus!

Itse finaalikierros meni osaltani kelvollisesti...30 sekunnin sääntömuutos t-kävelyyn sekoitti hieman pakkaa omalta osaltani, ja juoksikin sen kävelyn läpi niin nopeasti kun pystyin...ei ehkä nätein näky, mutta ehdin loppuun asetetussa ajassa :D Anatomisissa oli vielä paljon korjattavaa, etenkin taka-asennot sössin lahjakkaasti. Kuitenkin parempi kokonaisuus kuin edellisenä vuonna, siihen olen tyytyväinen.






Itse sijoituksen kuullessani hetken olin lähellä purskahtaa itkuun silkasta ilosta, mutta sain tunteet kasaan ja hymy irtosi herkästi palkintojenjaossa :)) Tässä välissä täytyy todeta, että meillä oli enimmiten sarjassamme poikkeuksellisen hyvä yhteishenki, oli ilo kilpailla tuossa porukassa! Ihania persoonia, yhteydenpito toivottavasti jatkuu ja pääsemme kenties tsemppaamaan toisiamme vielä tuleviin koitoksiin :)

Lavan takana pääsin Sampon rutistukseen ( oli ehkä vielä onnellisempi kuin minä ) ja samantien ympäri ja overall kierrokselle...sen liitelin läpi miten sattuu, mutta jo osallistuminen siihen oli hieno tunne :)) Onnittelut Yaseminille, upea kokonaisuus kaikin puolin!



Sitten ohjelmassa oli kisan jälkeen hysteeristä sekasortoa, kyyneleitä, hihittelyä ja halauksia :)) Ihanaa oli nähdä ystäviä, joka olivat paikalla jakamassa tämän minulle tarkeän asian. Ja parasta oli se onnentunne kun Sampon kanssa ehdimme pysähtyä ja tajuta, että pitkä taival oli molempien osalta päättynyt noinkin hyvin :)

Kisapaikalta suuntasimme Tolosille, jossa nostimme maljan kuohuvaa meidän kaikkien tämän kauden saavutuksille :) Yhdessä on jaettu dieettifiiliksiä, kannustettu heikkoina hetkinä, ja nyt iloittiin yhdessä saavutetuista onnistumisen elämyksistä! Pikaisen suihkun ja siistiytymisen jälkeen suuntasimme isommalla porukalla ruokaravintolaan, sanomattakin on selvää, että ruoka maistui hyvin kun oli pöytä täynnä kisaajia ;)
Yöksi jäimme Sampon kanssa Tolosille, sai rentoutua hyvässä seurassa, eikä tarvinnut suunnata vielä kotimatkalle.

Seuraava aamu aloitettiin rauhassa ja nautiskellen aamupalalla jota olimme odottaneet ja suunnitelleet jo jonkin aikaa. Odotusarvot olivat siis korkealla, ja aamupala onnistui vielä ylittämään ne, namskis!
Kiireetöntä maistelua ja jutustelua, täydellinen tapa aloittaa kilpailujen jälkeinen viikko...



Tuossa siis pähkinänkuoressa Expoviikonlopun tunnelmia :)

Lopuksi vielä kiitokset:
Sampolle : sydän ;)
Huoltojoukoillemme Huhtaloille -olette korvaamattomia!
FASTille
Salla Kauraselle - loistavasta valmennuksesta ja henkisestä tuesta
Laura ja Rauli Toloselle: onni on kaltaisenne ystävät :))
Risto Santalalle:  huippu lihashuollosta ja tsemppaamisesta
Jonna Vuorelle:  joskus se pienikin oikeaan aikaan tullut kuuntelu ja tuki on se ratkaiseva :)

Ja otta kai kiitos kaikille läheisille ystävilleni, jotka ovat jaksaneet seurata tätä hössötystä TAAS yhden vuoden, olette rakkaita!



4 kommenttia:

  1. Johanna oot kyllä tosi ihana ja kaunis nainen...! :) ihan niinku olisit puhjennut kukkaan täs aikana kun oon blogia seurannut :D Jooo jooo :)) Ja suloista kun vaikutat niin rakastuneeltakin :D Onnea hirmuisesti ansaituista mitalleista :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut teille molemmille! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos meiltä molemmilta Anna :))

    VastaaPoista