tiistai 26. heinäkuuta 2011

Tällä hetkellä treenien ja dieetin suhteen olen yrittänyt priorisoida tekemisiä paremmin...viikkoja jäljellä vajaa 7, tässä vaiheessa enää ei voi ajatella kasvavansa, nyt ajatusmaailmaa on muutettava ja keskityttävä asioihin joihin voi vielä mahdollisesti vaikuttaa. Tähän asti onkin kyennyt pitämään yllättävän hyvää intensiteettiä, viikko toisensa jälkeen ilman kevyempiä treeniviikkoja, kroppa palautunut silti ok hyvin, treenipainot pysyneet korkeina ja tuntuma ollut pääpiirteittäin hyvä. Nyt kuitenkin palautumisen hidastuessa ja kehon kuivuessa ylakroppa on sen verran tukkoisen oloinen, että muutan treenejä vähän "kevyemmiksi"...tuntumahakuisempaa treeniä, pidempiä sarjoja, venyttelyä ja lihashuoltoa jotta asentojen harjoittelu on mahdollista. Tällä hetkellä olkapäät ja lavat niin jumissa, että asennot epäsymmetrisiä ja kehon liike todella jäykkää...

Eli jatkossa hierontaa niin Kouvolassa kuin Tampereella, kalvojen avaamista, venyttelyä mahdollisimman usein. Treenien määrän pidän samana, mutta yritän olla treenaamatta yläkroppaa tukkoon.


Viime päivinä on taas paljon tullut mietittyä sitä, miten tämä kisadieetti on muuttanut omaa maailmankuvaa todella pieneksi...kaikki tuntuu pyörivän väärällä tavalla oman navan ympärillä, omat rutiinit tuntuvat ylittävän liiankin helposti läheisten ihmisten tarpeet. Mitä lähemmäs kilpailut tulevat, mitä enemmän itselleen asettamat tavoitteet fysiikan suhteen hallitsevat ajatuksia, sitä enemmän käperryn itseeni. Huomaa selvästi, miten tulee hiljaisemmaksi, poissaolevaksi, pyöritellessään kaikkia asioita mielessä...kaikki tämä tapahtuu siitä huolimatta, että tiedostan sen, enkä pidä tuosta puolesta itsessäni. Onneksi minulla mieletön lähipiiri, joka jaksaa ymmärtää tilannetta, välillä itseänikin paremmin :))

Seuraavassa videonpätkä jalkatreenistä, jalkaliikkeitä onkin harvemmin tullut kuvattua :) Tuo narukyykky kiva liike treenin loppupuolella, jalkaterien asentoa, jalkojen leveyttä ja ylävartalon painopistettä muuttamalla kyykyn saa kohdistettua helposti joko etu- tai takareisille.

7 kommenttia:

  1. impressive strong legs! What is the weight?

    VastaaPoista
  2. I really like your legs in this vid :)

    VastaaPoista
  3. Täälä Johanna aivan samoja fiiliksiä ja alkaa naamakin muistuttamaan zombieta siinä samalla kun pohtii asioita liikaa..

    7 viikkoa on lyhyt aika ja menee tosi nopeeta, kohta ollaankin jo Oulussa :)

    Hyvältä näyttää siellä, ei mitään hätää murehtimiseen :)

    VastaaPoista
  4. Hei Johanna!

    Näin sinut tänään salilla ja nyt törmäsin aivan vahingossa treeniblogiisi! Tosi paljon tsemppiä kisoihin, olet upeassa kunnossa ja sulla on ällistyttävän hyvät olkapäät :).
    Ehkäpä törmäämme vielä...Viimeistään kisoissa!
    -Katri-

    VastaaPoista
  5. Sampe; Kiitos tsempistä -jälleen :)) Hyvältä näyttää sielläkin, aika menee hurjaa vauhtia, oma silmä sokaistuu fysiikan siistiytymiselle kaiken keskellä...siksi ulkopuoliset näkevätkin usein itseä paremmin missä mennään.

    Katri; Tule ihmeessä nykimään hihasta kun seuraavan kerran nähdään! Ja kiitos paljon ystävällisistä sanoista, eilen tosin olin tyhjääkin tyhjempi salilla, eli varmasti vähemmän esteettinen näky :D Tänään onkin tankkauspäivä, jospa taas saisi vähän pyöreyttä lihksiinkin sen myötä :)) Ja kovasti treenitsemppiä sinullekkin!

    VastaaPoista
  6. Mieletön kunto! Voit olla huoletta ja nauttia loppuajasta. Vaikkei päälle kovin helppoa olekkaan! Tsempit loppuun! :)

    VastaaPoista
  7. Iiris; kiitos :) Mukava aina kuulla, jos lajissa kilpailevien mielestä kunto riittävä tällä hetkellä! Itse kun tekee tätä ensimmäistä kertaa, ei ole sellaista otetta dieetin etenemisestä. Eli tuo sai todella hyvälle mielelle :)) Päälle tämä tosiaan vaikeampaa kuin fyysisesti, mutta ei ole pitkää aikaa jäljellä onneksi enää! Oikein hyviä treenejä ja aurinkoista loppukesää sinulle!

    VastaaPoista