keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Ihan asian vierestä ;)

Päivittelenpä välillä jotain ihan muuta kun fitness-kuulumisia, kun tänään oli taas niin mieletön ilta töissä :D Ja kyllähän elämääni kuuluu muutakin kuin vain treenejä ja syömisiä…en ota tätä tavaksi kyllä ;)

Ammatiltanihan olen siis ratsastuksenohjaaja, työskentelen ihan tässä Kouvolan keskustassa sijaitsevassa ratsastuskoulussa, Kouvolan Hevoskeskus Oy:ssä. Nuorempana tuli työskenneltyä tällä alalla, sitten tuli kymmenen vuoden totaalinen tauko muissa töissä ja nyt muutama vuosi sitten palasin lajin pariin ja opiskelin ratsastuksenohjaajaksi.

Pidän kovasti lapsista ja opetustyöstä, tänään taas lapset pistivät parastaan ja siitä tuli uskomattoman hyvä mieli kun näki kuinka oppilaat onnistuvat ja saivat todella hyviä suorituksia aikaan.

Jotenkin sitä on ollut niin tunneherkkä ja hyvillä fiiliksillä viime aikoina, että erään tunnin lopussa kun katseli miten lapset käänsivät poneja kaartoon (naamat loistaen kuin naantalin auringot) kirjaimellisesti sain vedet silmiin kun oli niin ylpeä fiilis oppilaiden puolesta…olen aika onnellinen siitä, että saan tehdä tälläistä työtä <3

Päivän lopussa taas tallimme aikuisratsastajista koottu alkeisesteryhmä nostatti hymyn huulille useaan otteeseen, oppilaat vain niin mahtavia persoonia…

Työpaikka on minulle myös tärkeä sosiaalinen yhteisö, työnantajani on myös ystävä, kiitokset Hannalle kaikesta tuesta, ymmärryksestä ja joustosta elämän eri käänteissä. Arvostan sitä todella!

Työaikani ajoittuu iltoihin, treenit saa tehtyä rauhassa aamulla ja dieetilläkään en siis tulevaisuudessa joudu heräilemään aamuaerobisille epäinhimillisiin aikoihin :D

Minulla yksi oma hevonen, puoliveritamma Siiri ( alias Suohirviö ), ja perheeseen kuuluu myös koira Viivi ( alias Mulkkis eli Mulkosilmä ). Ratsastelu on viime aikoina kyllä tahtonut jäädä vähemmälle ja loukkaantumisriskin minimoimiseksi olen viime aikoina jättänyt esim. esteiden hyppäämisen kokonaan väliin…tässä iässä kun sattuu ja pahasti jos putoaa, ei vanhana enää kestä ;)

Näin, jatkossa palaan treenikuulumisten pariin :D


2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus :)
    t.taija

    VastaaPoista
  2. Kiitos Taiski ;) On kyllä ollut mukava viime aikoina kun on tullut työnteosta niin hyvä fiilis...tämä ei varmaan ole normaalia, pitänee hakeutua lomalle kohta palauttelemaan päänuppia tutun takakireäksi :D

    VastaaPoista